Robbie Williams sittenkin Take Thatiin

Soolourallaan supersuosituksi noussut entinen Take That -yhtyeen jäsen Robbie Williams on johdonmukaisesti kieltäytynyt suosikkiyhtyeensä paluukeikoista. Nyt yhtyeen muut jäsenet ovat saaneet kuitenkin Robbien mukaan yhdelle tulevan kiertueen keikoista.

------

Take Thatista aikanaan riitaisasti eronnut Robbie tulee esiintymään yhdellä keikalla Manchesterissa. Teikkarit heittävät kaupungissa useammankin keikan, eikä vielä ole paljastettu minä päivänä maailman suosituimpiin kuuluva miesartisti nousee lavalle.

– Se on kuitenkin sovittu. Kaikki mukana olijat ovat vannoneet pitävänsä päivän salaisuutena, yhtyeen lähipiiristä kerrottiin The Sun -lehdelle.

Lähipiirin mukaan Robbie ei kuitenkaan vedä entisten bändikumppaniensa kanssa kokonaista keikkaa, vaan hän nousee lavalle ilmeisesti vain yhden kappaleen ajaksi. Joka tapauksessa siitä on tulossa historiallinen hetki.