Mies murtautui Eminemin kotiin toistamiseen – tuomittiin stalkkaamisesta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monilla kuuluisuuksilla on riesanaan vaarallisia stalkkaajia, eikä räppäri Eminem ole poikkeus. Oikeus on tuominnut Yhdysvalloissa 32-vuotiaan Matthew Davidin kotirauhan rikkomisesta ja törkeästä vainoamisesta. Hän murtautui Eminemin kotiin kahdesti.

David murtautui Eminemin Detroitissa sijaitsevaan kotiin ensimmäisen kerran vuonna 2020. Eminem kertoi poliisille heränneensä siihen, että mies seisoi hänen takanaan. Mies oli sanonut tulleensa tappamaan hänet.

David selvisi ensimmäisestä tapauksesta ehdonalaisella tuomiolla. Hän kuitenkin murtautui Eminemin kotiin uudelleen kesällä 2024. Tällä kertaa Eminem ei kohdannut vainoajaansa.

Eminem, oikealta nimeltään Marshall Mathers III, oli Detroit Free Press -lehden mukaan paikalla oikeudenkäynnissä todistajana. Davidin rangaistus selviää 17. kesäkuuta.