Pikkutytöt ratkaisivat riidan puhumalla – videosta viraalihitti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

TikTokissa on lähtenyt leviämään viraaliksi perheenäidin kuvaama video, jossa pikkutytöt selvittävät heidän välilleen syntyneen eripuran ilman vanhempien väliintuloa. Siskosten riidanratkaisukyvyt ovat koskettaneet katsojia, joiden mukaan he osaavat toimia tilanteessa paremmin kuin moni aikuinen.

Videolla kuusivuotias Clementine ja kolmevuotias Maisie keskustelevat keskenään ja onnistuvat ratkaisemaan kiistansa ilman aikuisia hyvin rauhallisesti ja toisiaan kuunnellen. Sisarusten äiti, Lauren Reed, kertoo tilanteen alkaneen tavallisesta leikkiriidasta, kun pienempi tytär turhautui isosiskon yrittäessä auttaa siivoamisessa.

Siskokset olivat menneet keittiöön selvittämään riitaa, jolloin isosisko kertoi pikkusiskolleen, että toivoisi kiltimpää äänensävyä häneltä. ”Sinun ei tarvitse muuttaa mieltäsi, mutta toivoisin, että sanoisit kieltävän vastauksen minulle vähän nätimmin”, isosisko kertoi. Lopuksi lapset halasivat sovinnon eleenä. Liikuttunut äiti kuvasi osan keskustelusta muistoksi, ja jakoi sen myöhemmin TikTokissa.

MAINOS