Draamaa realitysarjassa – täydellinen nainen nappasi toisen miehen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Beverly Hillsin täydelliset naiset -sarjassa esiintyvä Dorit Kemsley on keskellä eroprosessia. Nyt draama on saanut uusia kierroksia, kun hänen ex-miehensä Paul “PK” Kemsley bongattiin toisen samaan realitysarjaperheeseen kuuluvan televisiotähden seurasta.

Liikemies PK nähtiin flirttailemassa Lontoon täydelliset naiset -sarjan tähden, Amanda Croninin kanssa. Kaksikko illallisti Lontoossa. The Sunin mukaan PK oli mielin kielin Croninin seurassa The George -ravintolassa. He viettivät koko illan yhdessä, eivätkä peitelleet läheisyyttään.

Sarjan Lontoon version ensimmäinen tuotantokausi on parhaillaan käynnissä ja suhdejuorut ovat saaneet sarjan naiset soittelemaan toisilleen. PK kuitenkin kiistää kaikki romanssihuhut.

– Amanda ja minä olemme vain ystäviä, hän totesi lyhyesti.

Dorit Kemsley ja PK olivat 10 vuotta naimisissa ja heillä on kaksi lasta, 11-vuotias Jagger ja yhdeksänvuotias Phoenix.