1990-luvun loppupuolella suomalaisten sydämiin nousi uusi hittijuoma, kun viulisti ja julkkiskaunotar Linda Lampenius antoi nimensä siiderille. Vuonna 1997 alunperin julkaistun juoman myynti loppui sittemmin, mutta nyt se tekee paluun Tornion Panimon ja Linda Lampeniuksen yhteistyönä.
Alkuperäisen omenaisen Linda Ciderin myynti loppui lopulta lakiteknisistä syistä, koska juoma ei ollut virallisesti siideri, koska siinä oli käytetty pirtua. Siiderien tuli olla valmistettu käymisteitse, jota Lampeniuksen nimikkojuoma ei ollut. Ennen myynnin päättymistä juomasta ehti muodostua vaurastuvan Suomen hittituote, joka muistuttaa yhä edelleen monia 1990-luvusta.
Nyt juoma tekee paluun Linda Apple -nimisenä päivitettynä versiona. Tornion Panimon mukaan se tulee kauppojen hyllyille jo kesäkuun aikana vodkapohjaisena tuotteena. Alkuperäisestä poiketen juomaa ei siis enää väitetäkään siideriksi, kuten alunperin tehtiin.
– Nuoruusvuosieni hittijuoma tuli mieleeni, kun törmäsin Lindan somepostaukseen. Yhtäkkiä tajusin, että 90-luvulla kohua herättänyt juoma on nyt täysin laillinen myytäväksi päivittäistavarakaupoissa. Lindan kanssa yhteinen sävel löytyi nopeasti, Tornion Panimon toimitusjohtaja Kaj Kostiander kertoo.