Hämmentävä takaa-ajo videolle – poliisi jahtasi kaivinkonetta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen itärannikolla todistettiin taannoin varsin hidastempoista takaa-ajoa. Poliisi oli keskellä kaupunkia liikkuneen kaivinkoneen perässä North Charlestonissa, Etelä-Carolinassa. Tilanne tallentui viraalina levinneeksi videoksi.

Poliisipartio oli havainnut kaivinkoneen moottoritiellä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Paria minuuttia myöhemmin poliisi sai ilmoituksen murrosta, jonka yhteydessä paikallista kiinteistöä oli vahingoitettu raskaalla kalustolla. Partio lähti ajamaan kaivinkonetta takaa.

Kaivinkoneen nopeus oli takaa-ajon aikana vain noin 4,8 kilometriä tunnissa. Tästäkin huolimatta tilanne kesti AP-uutistoimiston mukaan reilusti yli tunnin. Takaa-ajo päättyi vasta kaivinkoneen jäätyä jumiin.

Kaivinkoneen kuljettaja yritti paeta jalan, mutta lopulta poliisi pysäytti hänet. Kaivinkonetta kuljettanutta 53-vuotiasta miestä syytetään liikennerikkomuksista ja rikollisesta vahingonteosta.