Muumit täyttää 80 vuotta – näin ovat muokanneet suomalaisten identiteettiä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Muumit ja suuri tuhotulva on ensimmäinen Tove Janssonin kirjoittamista muumikirjoista. Se ilmestyi vuonna 1945, joten Muumit täyttävät tänä vuonna 80 vuotta. Kun Muumilaakson filosofiaa pohtii pintaa syvemmältä, niin harva satuhahmo on onnistunut ujuttautumaan yhtä syvälle suomalaisten sydämiin ja mentaliteetteihin kuin nämä Tove Janssonin luomat satuhahmot.

Muumit ovat seikkailleet kirjoissa, sarjakuvissa, televisiossa ja teatterissa sekä löytäneet tiensä myös suosittuihin kahvikuppeihin, postimerkkeihin ja jopa lentokoneiden kylkiin. Muumit ilmentävät mainiosti suomalaisille tärkeitä arvoja. Tarinoissa käsitellään yhteisöllisyyttä, luonnon arvostamista ja erityisesti toisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on. Muumilaakso on paikka, jossa erilaisuus on rikkaus ja tämä ideologia on iskostunut kaikkien Muumien ystävien mieliin. Olipa kyseessä pieni ja pippurinen Pikku Myy, omaa tietään kulkeva Nuuskamuikkunen tai jokaiselle tuttu ja turvallinen Muumimamma. Ihmiset ymmärtävät jopa ikikurista Haisulia.

Kansainvälisesti Muumit nähdään usein minimuotoisena näyttämönä koko Suomesta. Muumien kautta meistä välittyy kuva lempeänä, luonnonläheisenä ja hieman omaperäisenä maana, jossa arvostetaan rauhaa ja yhdessäoloa. Talviaikoina ollaan hissunkissun, kun kesällä eletään täysin rinnoin. Muumien juhlavuotta vietetäänkin Suomessa monin tavoin, esimerkiksi Tampereen Muumimuseo on järjestänyt näyttelyitä ja tapahtumia koko vuoden ajan. Muumit näkyvät vahvasti myös erilaisissa kampanjoissa, tuotteissa ja kulttuuritapahtumissa. Juhlavuosi on saavuttanut myös kansainvälistä huomiota ja viimeisimpänä aiheesta uutisoi maailmanlaajuinen uutistoimisto Associated Press.