Mitä tehdä jos hätätilanne iskee ulkomailla? Näin hätäkeskuslaitos neuvoo

Matkailu Viihdeuutiset · Kirjoittaja: , toimittaja

Hätä ei katso aikaa eikä paikkaa. Matkustaessa on hyvä muistaa, että hätänumero 112 toimii kaikissa EU-maissa. Hätäkeskuslaitoksen mukaan vain noin puolet suomalaisista tietää asiasta. Monissa maissa viranomaisilla on omat hätänumeronsa. EU-maissa soitto 112-numeroon ohjautuu kuitenkin aina sen maan hätäkeskukseen, mistä puhelu soitetaan.

Numerosta voi maasta riippuen vastata eri viranomaistoimijoiden edustajia, mutta puhelu välitetään oikealle viranomaiselle. EU:n ulkopuolella matkustavien on syytä selvittää etukäteen kyseisen maan hätänumero tai viranomaisten numerot. On myös syytä tietää, ettei ulkomailta kannata soittaa 112:n Suomessa tapahtuvan hätätilanteen vuoksi.

Hätäkeskuslaitoksen kansainvälinen numero +358 9 2297 0908 on tarkoitettu tilanteisiin, joissa ilmoittaja on ulkomailla ja hätätilanne Suomessa. Kaikissa Eurooppalaisissa puhelimissa on AML-järjestelmä, joka lähettää automaattisesti sijaintitiedot hätäkeskukselle. Uusimmista ajoneuvoista löytyy myös vastaava eCall-järjestelmä.

Hätäkeskuslaitoksen mukaan myös 112 Suomi -mobiilisovellus välittää sijaintitiedot automaattisesti hätäkeskukseen PEMEA-yhteistyössä olevissa Euroopan maissa. Ongelmatilanteissa suomalaisia palvelee Ulkoministeriön konsulipalvelun päivystys numerossa +358 9 1605 5555. Alaikäisen lapsen kadotessa EU-maassa yhteyttä on syytä ottaa EU:n yhteiseen kadonneiden lasten numeroon 116 000.