Koira pelastettiin vedestä – paljastui vuosia sitten kadonneeksi lemmikiksi

Viihdeuutiset · Kirjoittaja: , toimittaja

Vedestä pelastettu koira on paljastunut Yhdysvalloissa jo vuosia aiemmin kadonneeksi lemmikiksi. Bella-niminen koira on sittemmin päässyt takaisin alkuperäisten omistajiensa hoivaan. Koiran omistava perhe asuu nykyään yli 300 kilometrin päässä löytöpaikasta.

Floridan Fort Lauderdalen palokunta sai 5. elokuuta ilmoituksen veden varassa olleesta koirasta. Koira pelastettiin paikallisesta kanavasta. Eläimellä oli mikrosiru, jonka avulla omistajat selvitettiin.

Nicholsonien perhe oli joutunut muuttamaan kolmeksi kuukaudeksi hotelliin tulipalon seurauksena vuonna 2018. He antoivat Bellan hoitoon perheystävälle. Ystävä oli kuitenkin hankkiutunut koirasta eroon kertomatta perheelle.

Nicholsonit asuvat nykyään Minnesotan osavaltiossa. He ajoivat satojen kilometrien matkan Floridaan saadakseen rakkaan lemmikkinsä takaisin. Perhe kehottaa muitakin koiranomistajia mikrosiruttamaan lemmikkinsä.

– Bellan halaaminen tuntui siltä, kuin koko perheemme olisi jälleen yhdessä. Se oli kuin olisi kohdannut kauan kadoksissa olleen ystävän, Lisa Nicholson kuvaili ABC-uutismedialle.