Mastodon-yhtyeen entinen kitaristilaulaja Brent Hinds on kuollut. Suositun metalliyhtyeen alkuperäisjäseniin kuulunut Hinds oli menehtyessään 51-vuotias. Hän erosi Mastodonin riveistä aikaisemmin tänä vuonna.
Hinds kuoli keskiviikkona 20. elokuuta liikenneonnettomuudessa Atlantassa. Atlanta News First -uutismedian mukaan muusikko törmäsi Harley Davidson -moottoripyörällään BMW-katumaasturiin, jonka kuljettaja ei väistänyt häntä kääntyessään risteyksessä. Kuoleman vahvisti paikallinen oikeuslääkäri.
Mastodon perustettiin vuonna 2000 Hindsin, basisti Troy Sandersin, kitaristi Bill Kelliherin ja rumpali Brann Dailorin toimesta. Raskaan musiikin eri tyylilajeja yhdistellyt yhtye nousi 2000-luvun merkittävimpien yhdysvaltalaisten metalliyhtyeiden joukkoon. Hindsin ja yhtyeen tiet erosivat keväällä 2025 riitaisissa merkeissä.
– Brent Hinds menehtyi viime yönä traagisen onnettomuuden seurauksena. Olemme murtuneita ja järkyttyneitä. Yritämme edelleen prosessoida tämän luovan voiman menetystä, jonka kanssa koimme menestystä, virstanpylväitä ja jonka kanssa loimme monien ihmisten sydämiä koskettanutta musiikkia, Mastodonin somejulkaisussa kerrottiin.