Lehti: Kuningas Charlesille synkkä ennuste – kaksi vuotta elinaikaa

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsijan, kuningas Charlesin, terveydentilasta on noussut mediaan huolestuttavia väitteitä. The Evening Standardin mukaan hovissa kiertää huhu, että kuninkaalle olisi annettu vain kaksi vuotta elinaikaa.

------

Hovi ei ole vahvistanut tietoa, eikä tarkempia yksityiskohtia ole julkaistu. Uutinen on lisännyt keskustelua Charlesin kunnon heikkenemisestä. Samalla huhut prinssi Harryn ja isänsä välisestä sovinnosta ovat kiihtyneet.

Harry nähtiin aiemmin viikolla Lontoossa WellChild Awards -tapahtumassa. Brittilehtien mukaan hänellä on tarkoitus tavata Charles vierailunsa aikana.

Lähteiden mukaan Harry katuu aiempia sanomisiaan ja tekojaan, jotka ovat vuosien varrella viilentäneet suhdetta kuninkaaseen.

– Harry muistaa kuitenkin, että hänen isänsä on aina rakastanut häntä syvästi, totesi eräs kuninkaallisen hovin työntekijä The Evening Standardille.

Harryn vanhat koulutoverit puolestaan vihjaavat, että hän saattaa kaivata takaisin Englantiin. Heidän mukaansa Harry on viime aikoina ottanut enemmän yhteyttä ystäviinsä ja vaikuttanut olevan hieman koti-ikävässä.

Paluu ei kuitenkaan olisi yksinkertainen, sillä turvallisuuskysymykset ja suhde hoviin tekevät tilanteesta mutkikkaan. Kuningas Charles jatkaa toistaiseksi virallisia velvollisuuksiaan.