Suomen kansallismuseoissa yleisöryntäys – yhdessä rikottiin kävijäennätys

Suomen kulttuurihistoria kiinnosti yleisöä kuluneena kesänä. Suomen kansallismuseon seitsemässä avoinna olevassa museossa ja kahdessa linnassa vieraili kesäkuukausia aikana yhteensä noin 453 000 kävijää. Kesää kuvaillaan onnistuneeksi.

------

Askaisissa sijaitsevassa Louhisaaren kartanolinnassa rikottiin jopa kävijäennätyksiä. Touko-elokuun aikana kävijöitä oli noin 21 250, mikä on noin 5 000 enemmän kuin vuonna 2024. Vastaavia lukuja on Suomen kansallismuseon historian mukaan nähty museon avautumisvuosina.

– Louhisaaressa, kuten muissakin museoissamme, näkyi tänä kesänä kävijöiden huoli museokohteen tulevaisuudesta ja sen vaikutuksesta alueen kulttuuritarjontaan ja elinvoimaan, kertoo tiedotteessa museopalvelujohtaja Tiina Mertanen Suomen kansallismuseosta.

Vuonna 1967 yleisölle avattu kartanolinna tunnetaan erityisesti marsalkka Mannerheimin synnyinkotina. Pääkaupunkiseudun museokohteet pysyivät samanlaisina kuin viime vuosina. Esimerkiksi Seurasaaren ulkomuseossa kävi neljän kuukauden aikana noin 40 000 kävijää, joka on suunnilleen yhtä paljon kuin edellisvuonna.

Olavinlinnassa vieraili kesän aikana yli 99 000 kävijää. Heistä runsaat 20 prosenttia saapui ulkomailta. Viime vuonna vastaava luku oli 15,8 prosenttia.

Ulkomaalaisten kävijöiden osuus kasvoi myös Hämeen linnassa, vaikka kokonaiskävijämäärä jäi hieman edellisvuotta pienemmäksi. Kävijöitä kiinnosti erityisesti lapsille avattu oma Hovinarrin tupa -tila. Suomen merimuseossa kotkassa kävi touko-elokuussa yli 73 200 vierasta, joka oli hieman viime vuoden vastaavan ajan kävijämäärää suurempi.

Suomen kansallismuseoon kuuluu kymmenen museokohdetta. Helsingissä sijaitseva Kansallismuseo on tällä hetkellä suljettu peruskorjaus- ja laajennushankkeen vuoksi. Ovet avataan uudelleen keväällä 2027.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.