Finnairin kaikki koneet pian taas käytössä – vaihtaa 1 700 istuinpäällistä

Matkailu Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Finnair on ilmoittanut, että saa kaikki kahdeksan A321-konettaan pian takaisin liikenteeseen. Tavoite on saada kalusto ajantasalle lokakuun loppuun mennessä.

---
---

Yhtiö vaihtaa koneisiin yhteensä noin 1.700 istuinpäällistä. Yhtiö lupaa tänään julkaistussa tiedotteessaan, että kuusi koneista palaa liikenteeseen jo viikon sisällä. Finnair joutui keskeyttämään kahdeksan lentokoneen käytön 13. lokakuuta.

Tuolloin selvisi, että istuinpäälliset oli pesty vedellä, eikä toimenpiteen vaikutusta oltu testattu vaatimusten mukaisesti. Finnairin mukaan vesipesu on tavallinen menetelmä lentokoneiden istuimille ja sama pesutapa on käytössä myös yhtiön muussa laivastossa ilman ongelmia.

Riskistä ei ollut tietoa

Yhtiön mukaan se ei ollut tietoinen riskistä tiettyjen istuinpäällisten kohdalla. Tilanne aiheutti yli 70 lennon perumisen. Ongelma on vaikuttanut 11.000 matkustajan matkasuunnitelmiin. Finnairin mukaan turvallisuus menee aina kaiken muun edelle.

Koneisiin asennetaan nyt uudet istuinpäälliset useilta eri toimittajilta. Ensimmäinen kone on jo palannut liikenteeseen. Loput saadaan käyttöön vaiheittain kuun loppuun mennessä.

Finnair on vuokrannut kaksi konetta miehistöineen Tanskasta hoitaakseen osan Euroopan liikenteestään. Yksittäisiä peruutuksia ja lentoyhtiön vaihtumisia voi kuitenkin vielä esiintyä.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Matkailu.