Verohallinnon tuore tehovalvonta paljasti, että harmaa talous on yhä laajalle levinnyt ongelma Suomen ravintola-alalla. Kahden ja puolen vuoden tarkastuskierroksen aikana käytiin läpi 373 pizzeriaa, kebab-paikkaa ja kiinalaista ravintolaa, ja yli puolet tarkastetuista yrityksistä siirrettiin rikostapausharkintaan.
Valvonnan tuloksena määrättiin maksuun noin 11 miljoonan euron edestä lisäveroja ja muita korvauksia. Verohallinnon harmaan talouden torjunnasta vastaava johtaja Tarja Valsi kertoo Verohallinnon tiedotteessa, että valvonta kohdistettiin erityisesti pieniin ja keskisuuriin ravintoloihin, joissa väärinkäytösten riski on suurin.
Rikostapausharkintaan siirrettiin yhteensä 198 tapausta, ja lisäksi muille viranomaisille tehtiin yli 450 ilmoitusta muun muassa etuuksien väärinkäytöksistä ja eläkemaksujen laiminlyönneistä. Tehovalvonta paljasti yhteensä 18,3 miljoonan euron ilmoittamattomat tulot, joista perittiin takaisin muun muassa 4,8 miljoonaa euroa arvonlisäveroja ja 2,5 miljoonaa euroa tuloveroja peitellyistä osingoista.
Lisäksi työntekijöille maksamatta jääneitä palkkoja löytyi lähes kahden miljoonan euron edestä. Verohallinnon mukaan tyypillisiä väärinkäytöksiä olivat tulojen salaaminen, pimeät palkat ja työnantajamaksujen laiminlyönti.
Edellinen vastaava valvontakierros tehtiin vuosina 2015-2016, jolloin maksuunpantiin 14,5 miljoonaa euroa veroja. Kymmenessä vuodessa tilanne ei ole juurikaan parantunut. Verohallinto jatkaa valvontaa myös tulevina vuosina varmistaakseen, että jokainen ravintola maksaa oman osuutensa.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Kebab, pizza tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.