Suomalaisen popmusiikin edelläkävijä ja suunnannäyttäjä Firevision tekee paluun. Vuosituhannen alussa Stars-hitin julkaissut parivaljakko julkaisee nyt kappaleensa The Stars Are on Our Side, jolla on historiallinen tausta. Se nimittäin liittyy läheisesti UMK-konseptin alkuaikoihin.
Mikko Tamminen ja Arttu Peljo julkaisivat vuonna 2003 albumin The Game You Play, jonka kappaleet ovat nykyisin musiikillisesti ajankohtaisempia kuin koskaan. Esimerkiksi Stars-hitistä Darude teki aikoinaan oman versionsa. Esikoislevyn lisäksi Firevision teki pitkälle jo toistakin albumiaan, jota ei kuitenkaan virallisesti julkaistu.

Nyt yhtye tekee paluun julkaisemalla 5. joulukuuta 2025 20 vuotta sitten tehdyn kappaleen, joka jäi tuolloin julkaisematta. The Stars Are on Our Side tehtiin alunperin Suomen euroviisukarsintaan, kun Firevision oli ensimmäinen mukaan kutsuttu yhtye kilpailun historiassa. Sittemmin tuosta konseptista muotoutui UMK-kilpailu.
– Biisi löytyi puolivahingossa arkistoja penkoessa. Koska sitä ei koskaan aikoinaan julkaistu, halusimme ehdottomasti tehdä sen nyt. Kappale ei kuulostanut lainkaan vanhentuneelta – päinvastoin, se tuntuu tässä ajassa yllättävänkin tuoreelta. Se ansaitsee tulla kuulluksi, Arttu Peljo ja Mikko Tamminen kertovat.

Kuten edellä todettua, yhtyeellä on arkistoissa myös albumillinen upeaa suomalaista englanninkielistä musiikkia, joka toivottavasti vielä julkaistaan. Parivaljakko vihjaa, että mahdollisesti julkaisematon materiaali tullaan vielä kuulemaan myös virallisesti. Yhtye lopetti aktiiviuransa vuonna 2008, ja nyt sen melodinen syntikkapop on jälleen ajankohtaista.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Firevision tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.