Ellie Goulding on raskaana – odottaa lasta uuden poikaystävän kanssa

Laulaja Ellie Goulding tunnetaan maailmalla muun muassa hiteistään Love Me Like You Do ja Burn. Brittipoppari on ollut vuosia kansainvälisen popin kärkinimi ja on esiintynyt niin suurilla festivaalilavoilla kuin palkintogaaloissakin. Nyt tähti on paljastanut odottavansa toista lastaan.

MAINOS
-

Goulding on noussut viime aikoina uutisotsikoihin hänen yksityiselämänsä vuoksi, sillä hänen uusi suhteensa amerikkalaiseen Beau Minnieariin on herättänyt huomiota. Pariskunta esiintyi ensi kertaa yhdessä julkisesti Lontoossa vasta syyskuun alussa. Nyt he odottavat ensimmäistä yhteistä lastaan.

Ellie Goulding paljasti ilouutisen astellessaan Fashion Awards -tapahtuman punaiselle matolla. 38-vuotiaan tähden yllä nähdään mustat caprihousut ja lyhyt toppi, joka paljastaa vatsan. Raskaus on edennut jo siihen pisteeseen saakka, että vatsa on alkanut näkyvästi pyöristymään. Upean tyylin kruunasi musta pitkä nahkatakki ja mustat arinkolasit.

Vaikka pariskunta onkin ollut suhteestaan hyvin yksityinen, tarkkasilmäiset fanit ovat huomanneet, että 28-vuotias Minniear on antanut vihjeitä suhteesta jo aiemmin kesällä. Beau Minniear esitteli suhdetta heinäkuussa Instagramissa julkaisemalla kuvasarjan, jonka joukossa oli myös rohkea otos Gouldingista, joka makoili alastomana sängyllä.

Ellie Gouldingin ja Beau Minniearin rakkaustarina alkoi vain hieman yli vuosi sen jälkeen, kun Goulding ilmoitti erostaan taidekauppias Caspar Joplingista. Artistilla on yhdessä Joplingin kanssa kolmevuotias poika Arthur. Goulding ja Jopling olivat naimisissa neljä ja puoli vuotta ennen eroa, ja he kertovat jatkavansa läheisinä ystävinä sekä sitoutuneina yhteishuoltajina.

https://www.instagram.com/p/DRvLOEVCUVb/

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.