Huumattiinko Tara Reid hotellissa? Valvontakameran tallenne auttoi selvityksessä

American Pie -elokuvista tunnettu näyttelijä Tara Reid joutui sairaalaan Chicagon seudulla ollessaan hotellissa. Hän kertoi medialle epäilevänsä, että hänet huumattiin niin, että joku oli sekoittanut hänen juomaansa huumaavaa ainetta.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Sosiaalisessa mediassa alkoi nopeasti levitä sivullisten silminnäkijöiden kuvaamia videoita hotellin aulasta. Videoilla kolme miestä ja yksi nainen avustavat näkyvästi sekaisin olevan Tara Reidin pyörätuoliin. Tara Reid ei pysynyt pystyssä ja huijui, minkä lisäksi hänen puheensa oli sekavaa.

Lopulta kolme ensihoitajaa saapui paikalle ja vei näyttelijän paareilla ulos hotellista ambulanssiin. Sairaalasta herättyään Reid oli varma siitä, että hänet oli huumattu laittamalla jotain hänen drinkkiinsä. Hoitajat olivat kuitenkin sitä mieltä, että näyttelijä oli vain humalassa.

Kaksi päivää tapahtuman jälkeen Tara Reid teki asiasta rikosilmoituksen, jossa hän väitti tulleensa huumatuksi. Asia on nyt tutkittu poliisien toimesta ja virkavalta on hotellin kanssa yhteistyössä saanut tarkistaa aulan tapahtumat valvontakameran tallenteelta.

Poliisi on People-sivuston mukaan vahvistanut, että videolla näkyy Tara Reid juomassa hotellin aulabaarissa ja jättämässä drinkkinsä valvomatta hetkiseksi. Sillä aikaa kun Tara Reid oli käynyt terassilla, kukaan ei ollut käynyt naisen juoman lähettyvillä eikä siihen näin ollen oltu lisätty mitään.

@tmz

🚨EXCLUSIVE: Tara Reid says she was at a Chicago hotel early Sunday morning, when somebody slipped a drug in her drink and she was rendered unconscious. We obtained this video, showing Tara splayed out on a stretcher as paramedics took her to a nearby hospital. STORY AT LINK IN BIO 🔗

♬ original sound – TMZ

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.