Uudellamaalla on tapahtunut syksyn aikana arvoautoihin kohdistuneita varkauksia. Itä-Uudenmaan poliisi on vanginnut yhteensä neljä henkilöä todennäköisin syin epäiltynä törkeistä varkauksista.
Poliisi vangitsi viimeisimmät kaksi henkilöä maanantaina 1. joulukuuta. Varkauksiin liittyvät arvoautot on saatu takaisin. Ajoneuvot on sittemmin palautettu omistajilleen.
– Osa autoista on kärsinyt mittavia vahinkoja anastusten yhteydessä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Suvi Kukkonen poliisin tiedotteessa.
Poliisin mukaan tekotapa on noudattanut törkeissä varkauksissa pääosin samaa kaavaa. Samalla tekotavalla toteutettuja autovarkauksia ei ole tapahtunut viimeisimpien kiinniottojen jälkeen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella.
– Olemme olleet varkauksiin liittyen yhteydessä myös autoalan edustajiin mahdollisten uusien rikosten ehkäisemiseksi, Kukkonen kertoo.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten auto, Poliisi Suomi tai laajemmin aihealueesta Autot Ohhoh!.
PS: Lue lisää autoista Tyyliniekka.fi -verkkolehdestä.