Lauri Haav on yksi tämän hetken suurimmista nimistä kotimaisen pop- ja rap-musiikin kentällä. Nyt hän valmistautuu uransa suurimpaan keikkaan, kun hän nousee Tampereen Nokia Arenan lavalle lauantaina 7. marraskuuta 2026.
No Haav No Love -nimeä kantava suurkonsertti juhlistaa artistin nopeaa nousua kotimaisen musiikin kärkeen ja kokoaa yhteen hänen uransa tärkeimmät kappaleet sekä uuden tuotannon. Konsertin lipunmyynti käynnistyi perjantaina 5. joulukuuta klo 9, ja liput myytiin loppuun vain 2,5 minuutissa.
No Haav No Love -suurkonsertin valtava kysyntä rikkoi lipunmyyntiennätykset. Kyseessä on Team Agencyn tietojen mukaan nopeiten loppuun varattu konsertti Suomessa. Faneilla on kuitenkin vielä mahdollisuus päästä näkemään kyseinen konsertti, koska nyt areenakeikalle on julkaistu lisäkeikka.
No Haav No Love -show päästään näkemään Nokia Arenalla suuren kysynnän vuoksi myös perjantaina 6. marraskuuta. ”Luvassa on mieletön liveshow, jollaista meiltä ei ole vielä nähty”, Lauri Haav hehkuttaa. Konsertin liput myy Lippu.fi.
Haav työskentelee parhaillaan uuden albuminsa parissa, ja Nokia Arenan konsertti toimii samalla levyn julkistuskeikkana. Artistin mukaan shown suunnittelu on ollut käynnissä jo vuosia, ja luvassa on hänen tähänastisen uransa näyttävin kokonaisuus.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Lauri Haav, Nokia Arena tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.