Pitbull-koira pelasti naisen hengen

Uutiset Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Pitbull-koiria pidetään maailman vaarallisimpana koirarotuna, koska niiden hyökkäyksiin kuolee vuosittain suuri määrä ihmisiä. Nyt maailmalta on kuitenkin kantautunut hieman poikkeava tarina, jossa pariskunnan pitbull pelasti emäntänsä hengen.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Koiran isäntä oli lähdössä aamulla töihin, kun vaimo jäi vielä kotiin. Koira ei kuitenkaan suostunut päästämään isäntää lähtemään talosta, vaan se juoksenteli koko ajan ulko-oven ja yläkertaan vievien rappusten välillä. Lopulta isäntä ymmärsi koiran haluavan hänet yläkertaan. Portaat noustuaan isännälle selvisi mistä oli kyse. Koira oli nimittäin huomannut, että sen emäntä makaa yläkerran lattialla tajuttomana pää verta vuotaen.

Nyt aviopari saa kiittää koiraansa siitä, että emäntä on vielä hengissä, sillä isäntä olisi palannut kotiin vasta kahdelta iltapäivällä, jolloin vaimo olisi vuotanut todennäköisesti kuiviin ja menehtynyt. Vaimo kertoi CBS Atlantan haastattelussa, että hän ei alunperin edes halunnut pitbull-koiraa. Nyt koira on palkittu hengenpelastajana.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset, Viihdeuutiset -osioistamme.