Rockyhtye The Rolling Stonesin huhuttiin vielä joulukuun alussa suunnittelevan Euroopan-kiertuetta vuodelle 2026. Viime syksynä yhtye vihjasi lisäksi työstävänsä uutta albumia. Nyt kiertuesuunnitelmat on kuitenkin peruttu.
Suunnitelmat peruttiin, sillä Variety-lehden mukaan kitaristi Keith Richards ei kykene sitoutumaan fyysisesti rankkaan ja kuukausia kestävään kiertueeseen. 82-vuotias Richards kärsii nivelreumasta, jonka vuoksi hän on joutunut muuttamaan soittotyyliään.
The Rolling Stones on työstänyt tänä vuonna uutta albumiaan yhdessä tuottaja Andew Wyattin kanssa. Spin-musiikkimedian mukaan albumin on määrä ilmestyä vuonna 2026.
The Rolling Stones on kiertänyt lähes vuosittain 2000-luvun alusta lähtien. Yhtyeen viimeisin kiertue oli Hackney Diamonds Tour, joka alkoi huhtikuussa 2024 ja päättyi saman vuoden heinäkuussa. Yhtye esiintyi kiertueellaan Pohjois-Amerikassa. Yhtyeen rumpali Charlie Watts menehtyi vuonna 2021.
Kaikkien aikojen tunnetuimpiin rockyhtyeisiin kuuluva The Rolling Stones perustettiin Lontoossa vuonna 1962. Yhtye julkaisi vuonna 2023 Hackney Diamonds -levyn, joka oli Rolling Stonesin ensimmäinen uudesta materiaalista koostuva albumi 15 vuoteen.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten The Rolling Stones tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.