Popin ja R&B:n supertähti Rihanna on jälleen huhujen mukaan palaamassa musiikin pariin. Naisen paluusta ja uuden musiikin julkaisemisesta on kohistu jo vuosien ajan, mutta tähden keskittyessä perheeseensä ja muihin bisneksiin musiikki on jäänyt taka-alalle.
Useiden lähteiden mukaan artisti valmistelee kuitenkin nyt näyttävää paluuta keikkalavoille ja on suunnittelemassa myös mittavaa Britannian stadionkiertueella. Mahdollinen paluu ajoittuisi symbolisesti kymmeneen vuoteen hänen viimeisimmän kiertueensa ja Anti-albumin julkaisun jälkeen.
The Sun -lehden tietojen mukaan Rihanna alkoi suunnitella tulevaa kiertuetta jo elokuussa 2025. Hänen odotetaan julkistavan konserttisuunnitelmansa lähiaikoina. Edellinen yritys palata lavoille kariutui viime vuonna, kun suunnitteilla olleet konsertit peruttiin raskauden vuoksi.
Artistin on kerrottu olevan nyt todella innoissaan siitä, että hän pääsee viimein palaamaan yleisön eteen. Ajankohta on Rihannan uran kannalta myös merkittävä, koska Anti täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta, ja samalla tulee kuluneeksi vuosikymmen hänen edellisestä kiertueestaan.
Vaikka Rihanna on viime vuosina keskittynyt perhe-elämään ja menestyksekkääseen Fenty-brändiinsä, musiikin kerrotaan olevan yhä hänen suurin intohimonsa.
Rihanna itse on aiemmin haastatteluissaan todennut, että uuden musiikin tekemisen suhteen hänellä on suuria paineita, koska hän haluaa tulevan albumin ylittävän kaikkien odotukset ja menestyvän vielä paremmin kuin edeltäjänsä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Rihanna tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.