Pakkanen ei ole näillä näkymin hellittämässä. Talven kylmimmät hetket voivat olla vasta edessäpäin Suomeen viikonloppuna virtaavan arktisen ilmamassan vuoksi.
Helmikuu on Forecan mukaan alkanut laajalti jopa 10 astetta tavanomaista kylmemmässä säässä. Maan eteläosassa keskilämpötila on ollut paikoin jopa 15 astetta matalampi kuin tyypillisesti tammi-helmikuun vaihteessa.
– Uudellamaalla vuorokauden keskilämpötila on tilastojen mukaan helmikuussa -3…-5 astetta, mutta viimeisen seitsemän vuorokauden keskilämpötilaksi on esimerkiksi Vihdissä mitattu -21,2 astetta, kertoo meteorologi Markus Mäntykannas Forecan sääblogissa.
Pohjois-Lapissa tilanne voi olla jopa päinvastainen. Alueelle päätyy ajoittain lauhaa ilmaa sulalta jäämereltä Norjan vuoriston läpi. Esimerkiksi keskiviikkona 4. helmikuuta lämpötila nousi Nuorgamissa 2,9 asteeseen.
Tuoreen ennusteen mukaan pakkanen voi kiristyä maan etelä- ja keskiosan selkeillä alueilla 20-30 asteeseen perjantaiyön ja -aamun aikana. Päivällä pakkasta on maan etelä- ja keskiosassa 10-15 astetta, Lapissa paikoin vain muutama aste.
Pakkanen voi kiristyä lauantaiyönä etelässä jälleen 30 asteeseen. Iltapäivällä pakkasta on valtaosassa maata reilut 10 astetta.
Valtaosa Suomesta kuuluu sunnuntaista eteenpäin arktisen ilmamassan piiriin. Pakkanen saattaa kiristyä selkeillä alueilla 35 asteeseen ja pohjoisessa paikoin lähes 40 asteeseen.
Kuluvan talven kylmin lämpötila, -42,8 astetta, mitattiin Savukoski Tulppiossa 9. tammikuuta. Uudellamaalla alin lukema on 2. helmikuuta Vihdin Maasojassa mitattu -31 astetta.
– On mahdollista, että eteläisessä Suomessa on viikonlopusta alkaen tätäkin kylmempää, jos sää selkenee ja tuuli tyyntyy, Mäntykannas varoittaa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten pakkanen, sää, talvi tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.