Kotimaisen jännityssarjan suosio yllätti päätähden – L/over nousi katsotuimmaksi

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Kotimainen psykologinen jännityssarja L/over – ikuisesti minun on kiinnostanut katsojia. Sarja on noussut tämän hetken katsotuimmaksi kotimaiseksi draamaksi.

L/over – ikuisesti minun on tavoittanut Finnpanelin TotalTV-mittauksen mukaan kaksi miljoonaa suomalaista. Sarja on tällä hetkellä Suomen katotuin kotimainen draama, kertoo MTV tiedotteessa.

Sarjan suosio yllätti

TotalTV-mittauksen mukaan sarja on katostuin kotimainen draama myös pelkät suoratoistopalvelujen katsojaluvut huomioon ottaen. MTV:n mukaan katselusta 60 prosenttia tulee naiskohderyhmistä.

L/over – ikuisesti minun -sarjassa Roosan ja Juhan rakkaustarina saa synkän käänteen. Lähisuhdeväkivaltaa kuvaavan sarjan päärooleja näyttelevät Krista Kosonen ja Jani Volanen.

Osittain Nina Honkasen kirjaan Pohjakosketus perustuvan sarjan on ohjannut Aleksi Salmenperä.Sarjan alettua suomalaisessa mediassa ja keskustelufoorumeilla on käytyä keskustelua lähisuhdeväkivallasta.

– Lähisuhdeväkivalta on valtava ongelma Suomessa ja on hienoa, että sarjan kautta se on tullut näkyvämmäksi ja aiheuttanut keskustelua. Henkinen väkivalta on usein sellaista, mitä on vaikeampi määrittää ja tunnistaa, ja toivon, että sarja on auttanut ihmisiä tunnistamaan tilanteita ja hakemaan apua, kertoo sarjan naispääroolia näyttelevä Krista Kosonen tiedotteessa.

– Yllätyin sarjan saamasta suosiosta ja osoitin sillä tietämättömyyteni. Myös katsojien palautemäärä – mutta ennen kaikkea juuri aiheeseen kiinnittyminen – paljasti, ettemme olleetkaan tehneet kertomusta erityistapauksesta, vaan liiankin yleisestä ongelmasta, miespääroolia näyttelevä Volanen kommentoi.

MTV-kanavan mukaan L/over – ikuisesti minun -sarjan katselusta puolet on tapahtunut MTV Katsomon kautta ja puolet MTV:n tv-kanavien esityskerroilla. MTV Katsomon katseluista 40 prosenttia on tapahtunut ennen tv-ensiesitystä.

Voit lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.