Suomalainen laulaja Tarja Turunen on tehnyt näyttävän paluun uuden musiikin pariin. Kansainvälisesti tunnettu sopraano julkaisi keskiviikkona uuden singlensä nimeltään At Sea. Kappale toimii esimakuna kesällä ilmestyvästä albumista Frisson Noir.
Uusi levy julkaistaan 12. kesäkuuta. Turusen mukaan siitä tulee hänen tähänastisen uransa raskain albumi.
Tarja Turunen nousi kansainväliseen kuuluisuuteen Nightwish-yhtyeen alkuperäisenä laulajana. Hän oli mukana rakentamassa yhtyeestä yhden Suomen menestyneimmistä metallibändeistä, ja hänen oopperavaikutteinen laulutyylinsä auttoi luomaan niin sanotun sinfonisen metallin tunnistettavan soundin.
Nightwishistä lähtönsä jälkeen Turunen on rakentanut pitkän soolouran, julkaissut useita albumeja ja kiertänyt maailmaa konsertoimassa. Turusen uusi albumi Frisson Noir viittaa musiikin herättämään voimakkaaseen tunnekokemukseen. Sana “frisson” tarkoittaa hetkeä, jolloin musiikki kulkee kylminä väreinä kehon läpi. Se aiheutuu yleensä taidekokemuksesta.
Väristykset muuttuvat siten pelkästä äänestä tunteeksi, muistoksi ja fyysiseksi elämykseksi. Laulaja kuvailee tulevaa albumia tähänastisen uransa emotionaalisesti kaikista voimakkaammaksi kokonaisuudeksi.
Uusi single At Sea on monikerroksinen, jossa erityiskunniansa saa sävelkulun teatraalisuus ja tunnepitoiset sinfoniaelementit. Turunen kertoo halunneensa luoda musiikkia, joka syntyy aidosta tunteesta eikä nopeasti tuotetuista kaavoista.
Kappaleella kuullaan laaja joukko muusikoita sekä orkesteri- ja kuorosovituksia. Turusen lisäksi mukana ovat muun muassa rumpali Alex Menichini, kitaristi Julian Barrett, basisti Pit Barrett sekä pianisti Niklas Pokki.
Viulua soittaa suomalainen Mervi Myllyoja. Orkesteriosuudet esittää Budapest Art Orchestra ja kuoro-osuuksista vastaa Budapest Art Choir. Kappaleen miksauksesta on vastannut Hollywoodissa työskennellyt Neal Avron.
Ja se on totta. Tästä todellakin tulee kylmät väreet.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Tarja Turunen tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.