Suomen pisin silta, Helsingin Laajasalon ja Korkeasaaren yhdistävä Kruunuvuorensilta avataan huhtikuun puolivälin paikkeilla. Avajaisia vietetään lauantaina 18. huhtikuuta 2026.
Avajaisjuhla alkaa kello 14 Helsingin pormestari Daniel Sazonovin leikatessa avajaisnauhan Korkeasaaren päässä ja apulaispormestari Johanna Laisaaren avatessa sillan Laajasalon päässä.
Autot eivät saa käyttää siltaa
Silta on tämän jälkeen avoinna jalankulkijoille. Pyöräilijät pääsevät sillalle kello 17.00 samana päivänä. Tuolloin Helsingin seudun pyöräilijät ry eli Hepo järjestää yhteistyökumppaneineen koko perheen pyöräparaatin.
Ohjelmaa on luvassa avajaispäivänä myös Kruunuvuorenrannassa, Kalasatamassa ja Korkeasaaressa. 1 191 metriä pitkä Kruunuvuorensilta on paitsi Suomen pisin, myös korkein. Sillan keskipyloni kohoaa jopa 135 metrin korkeuteen merenpinnasta.
Kävelijöiden ja pyöräilijöiden lisäksi Kruunuvuorensillalla kulkevat tulevaisuudessa myös raitiovaunut. Sillan raitiotien matkustajaliikenne on tarkoitus aloittaa viimeistään alkuvuodesta 2027.
Jalankulkua ja pyöräliikennettä saatetaan väliaikaisesti rajoittaa sillalla tulevana kesänä viimeistelytöiden vuoksi. Lisäksi sillan raitiotiealueella on tiedossa koe- ja koulutusajoja. Kruununsillan siltakannen leveys on 15-19 metriä. Sillalla on varauduttu pelastuslaitoksen liikenteeseen.
Kruununvuorensilta on osa Kruunusillat-kokonaisuutta. Siihen kuuluvat myös Hakaniemen ja Nihdin yhdistävä Merihaansilta sekä Nihdistä Korkeasaareen kulkeva Finkensilta. Merihaansilta avattiin liikenteelle kesäkuussa 2025. Finkensilta on ollut jalankulkijoiden käytössä joulukuusta 2025 lähtien.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Helsinki, silta tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.