Pörssisähkön hinta on vaihdellut alkaneena vuonna poikkeuksellisen paljon, kun tammi- ja helmikuussa nähtiin historiallisen korkeita hintapiikkejä. Torstaina sähkön hinta on taas korkealla.
Torstaina kannattaa jättää saunominen toiseen kertaan, sillä esimerkiksi kello 19.30 alkavan vartin ajan kilowattitunnista joutuu maksamaan peräti 21,060 senttiä. Kyseisen kello 19.00 alkavan tunnin keskihintakin nousee peräti 18,825 senttiin.
Sähköauto lataukseen puoliltaöin
Vuorokauden kallein kokonainen tunti nähdään kuitenkin kello 9.00 alkaen, jolloin keskihinta on 20,086 senttiä. Tuolloin valtaosa työssäkäyvistä lienee kuitenkin jo työpaikalla.
Jos torstai on kuitenkin etätyöpäivä, kannattaa aamukahvit keittää kotona jo hieman aiemmin tai vastaavasti kello 11.00 jälkeen. Esimerkiksi iltapäivällä kello 16.00 alkavan tunnin keskihinta on 9,915 senttiä kilowattitunnilta.
Vuorokauden halvin tunti nähtiin jo heti puolenyön jälkeen, kun ensimmäisen tunnin keskihinta on 3,136 senttiä. Sama teema näkyy toistuvan myös tulevana yönä, sillä kello 23.00 alkavan viimeisen tunnin keskihinta on 3,381 senttiä kilowattitunnilta. Sähköauto kannattaa siis ladata tulevana yönä kello 23.00 alkaen.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten pörssisähkö, sähkö tai laajemmin samasta aihealueesta Koti & Asuminen -osioistamme.