Maailman historian parhaaksi elokuvaksi valittu Shawshank Redemption nähdään jälleen tänään sunnuntaina televisiossa, kun TV5 esittää sen kello 21.00 alkaen. Edellisen kerran elokuva nähtiin televisiossa vain reilu pari kuukautta sitten.
Kyseessä on mestariteos, joka kannattaa nyt katsoa, jos se jäi helmikuussa vielä näkemättä. Suomessa elokuva tunnetaan myös poikkeuksellisen huonosti valitusta nimestään.
Nimivalintaa ihmetelty jo vuosikymmeniä
Vuonna 1994 esi-iltansa saanut Stephen Kingin kirjaan perustuva elokuva kertoo pankkiiri Andy Dufresnesta, joka tuomitaan elinkautiseen vankeuteen vaimonsa ja tämän rakastajan murhasta.
Frank Darabontin ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään Tim Robbins, Morgan Freeman, Bob Gunton. William Sadler, Clancy Brown ja Gil Bellows.
Suomessa elokuvan nimi Shawshank Redemption on jostain tuntemattomasta syystä käännetty muotoon Rita Hayward, avain pakoon. Nimivalintaa on ihmetelty jo vuosikausien ajan.
Monien elokuvaharrastajien mielestä elokuvan suomenkielinen nimi on eräs elokuvahistorian huonoimmista, ja kaiken lisäksi se paljastaa liikaa elokuvan tapahtumista.
Elokuva floppasi elokuvateattereissa
Alunperin Shawshank Redemption floppasi elokuvateattereissa tuottaen vain 16 miljoonan dollarin lipputulot.
Syyksi katsottiin tuolloin vankilaelokuvien heikko suosio ja samaan aikaan teattereissa esitetyt Pulp Fiction ja Forest Gump -hittielokuvat.
Elokuva menestyi kuitenkin hyvin alan palkintogaaloissa saaden esimerkiksi seitsemän Oscar-ehdokkuutta. Kun se tuotiin uudelleen elokuvateattereihin, tuotti elokuva peräti 73 miljoonan dollarin lipputulot. Siitä muodostui myös vuoden 1995 vuokratuin elokuva.
Vuonna 2006 Shawshank Redemption äänestettiin Empire-elokuvalehden lukijoiden toimesta maailmanhistorian parhaaksi elokuvaksi.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Shawshank Redemption tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.