Suomen jääkiekon tuorein maailmanmestaruus teki Nella Salosesta julkkiksen, kun hän kommentoi välittömään tyyliin juhlimistaan Yleisradiolle. Nyt hän on lukenut saamiaan vihakommentteja.
Nella on nauttinut myös julkisuudesta ja lähtenyt lomalle. Äkillisen julkisuutensa pilke silmäkulmassa ottava Nella on kertonut miten hän viettää päivän ulkomailla julkkiksena.
Julkkiksen statuksesta kaikki irti
Hän muuan muassa söi aamiaiseksi makeisia ja joi lounaalla viinilasillisen ykköselle, ja lisäksi Nella jätti sänkynsä petaamatta.
Kaikki nämä siksi, että nyt julkkiksena hän voi tehdä niin. Lisäksi hän harjoitteli myös nimmareiden kirjoittamista. Nella ei kuitenkaan paljastanut missä hän lomailee.
– Mä tosi paljon haluaisin kertoa missä mä oon reissussa, koska niin montaa teistä faneista on kiinnostanut se. Varmasti ymmärrätte kaikki että tälleen julkkiksena se olisi vähän riski kertoa se, Nella kertoi.
Kuten sosiaalisessa mediassa yleensä, myös Nella on saanut sen kautta vihakommentteja. Nyt hän on paljastanut osan niistä videollaan. Samalla hän on myös kommentoinut joitain saamistaan viesteistä.
”Minua ei olisi varmastikaan haluttu haastatella.”
– Tyypillinen pissis ei erota tamponia tiskiharjasta, eräs kommentoinut kirjoitti.
– Tästä on tullut mulle jotenkin tärkeä vihakommentti, koska tämä oli ensimmäinen jonka luin ja tässä on käytetty jo vähän luovuutta, Nella toteaa.
– Kyllä herää kysymys miksi tätäkin ääliötä piti haastatella, toinen kommentoinut ihmetteli.
– No minäpä kerron. Minua ei olisi varmastikaan haluttu haastatella, mutta mä en antanut muuta vaihtoehtoa, Nella vastasi.
– Peri Suomalainen blondi bimbo, eräs kommentoi.
– Tämä jotenkin huusi, että hauku mun takaisin. Mun oli ihan pakko tarttua siihen, koska eikö meillä opeteta tyyliin ala-asteella ensimmäisenä, että suomalainen kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, Nella totesi.
@nelluvaa Mitä seuraavaksi luen lisää vihakommentteja vai dm viestejä?
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Nella Salonen tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.