Rukalle avataan kesäkuussa uusi seikkailupuisto

Matkailu Toimittaja:

Parhaiten talvisena lomakohteena tunnettu Ruka kertoo panostavansa myös kesäkauteen. Tänä kesänä Rukalle avautuu uusi seikkailupuisto Ylös & Alas Adventure Park, kertoo Rukakeskus.

Ruka aukeaa kesäkauteen 11. kesäkuuta. Rukakeskuksen mukaan Ruka-Kuusamon NPS-luku, eli matkailualan keskeinen asiakastyytyväisyyden ja -uskollisuuden mittari oli viime kesänä 80 kotimaisen matkailualan keskiarvon ollessa usein 40-60.

Kesäkuussa avattavassa Ylös & Alas Adventure Park -seikkailupuistossa on viisi korkealla kulkevaa seikkailurataa. Niihin sisältyy köysisiltoja, tasapainoelementtejä, kuusi vaijeriliukua, esteitä ja kiipeilyhaasteita.

Seikkailupuiston radat on suunniteltu sekä aloittelijoille että kokeneemmille kiipeilijöille. Puiston aloituspiste on gondolihissi Saaruan ylä-aseman yhteydessä.

Seikkailunpuiston avajaisia vietetään 13. kesäkuuta. Puisto on auki päivittäin 20. kesäkuuta alkaen.

Rukan Ylös & Alas Adventure Park on Ruotsissa ja Norjassa toimivan Högt & Lågtin ensimmäinen toimipiste Suomessa.

– Asiakkaamme arvostavat sitä, että samasta kohteesta löytyy sekä aktiivisia elämyksiä että mahdollisuus rauhoittua luonnossa. Uusi Ylös & Alas -seikkailupuisto on syntynyt juuri asiakkaiden toiveiden pohjalta ja täydentää perheiden kesätekemistä tunturissa, kertoo tiedotteessa Rukakeskuksen myynti- ja markkinointijohtaja Antti Turunen.

Rukan kesäisiin vetonauloihin kuuluu myös muun muassa viime vuonna avattu tunturivuoristorata Ruka Coaster. Vuoristoradan pituus on 767 metriä.

Aktiviteettitarjontaan kuuluvat myös esimerkiksi Ruka Rally -mäkiautot, kesäkelkkarata ja vaijeriliuku. Kohteisiin on pääsy Ruka-rannekkeella.

Juhannuksen aikoihin 18.-20. kesäkuuta Rukalla järjestetään elektroniseen musiikkiin ja taiteeseen keskittyvä Solstice-festivaali. Tapahtuma on osa Oulu 2026 -kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.

Rukan historia matkailukohteena ulottuu vuoteen 1954. Tuolloin Rukalle raivattiin ensimmäinen rinne, eli nykyinen eturinne.

Lähde: Ruka

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.