Eri puolilla Eurooppaa on kärvistelty viime päivinä voimakkaiden helteiden keskellä. Nyt tilanne on levinnyt Kanariansaarille.
Turistien suosimille saarille on annettu säävaroitus paitsi helteen myös voimakkaan tuulen vuoksi, kertoo paikallinen uutismedia Canarias7.
Vakava varoitus turisteille
Kanariansaarten viranomaiset ovat antaneet ennakkovaroituksen voimakkaasta tuulesta maanantaina.
Päätös ennakkovaroituksesta tehtiin paikallisen ilmatieteen laitoksen ennusteiden ja muiden säätietojen perusteella. Viranomaisten mukaan tuulenpuuskat voivat äityä voimakkaiksi maanantain aikana.
Puuskien voimakkuus voi olla Gran Canarialla ja La Gomeralla 25 m/s, joka luokitellaan Suomessa kovaksi myrskytuuleksi.
Voimakkaita tuulenpuuskia on odotettavissa maanantai ja tiistaina aikana myös El Pasossa, La Palmalla, Teneriffalla, Agaetessa, Lanzarotella, Fuerteventurassa ja Jandiassa.
Lämpötila nousemassa 37 asteeseen.
Tuulivaroituksen kestoa pidennettiin maanantaina alkuperäisestä. Tuulivaroitus on nyt voimassa tiistain puoleenpäivään saakka, kertoo Gazette Life.
Kanariansaarille annettiin ennakkovaroitus myös kovan helteen vuoksi. Varoitus astui voimaan kello 11 maanantaina 29. kesäkuuta.
Lämpötilojen ennustetaan nousevan 37 asteeseen Gran Canarialla. Tiistaina lämpötilojen ennustetaan puolestaan nousevan 34 asteeseen tai korkeammalla Teneriffalla ja La Gomerassa.
Canarian Weekly -uutismedian mukaan paikallisia ja turisteja on kehotettu noudattamaan kovan tuulen vuoksi varovaisuutta erityisesti rannikoilla ja saariston korkeimmilla alueilla.
Calima-ilmiö samaan aikaan
Irtonaiset ulkokalusteet ja muut kiinnittämättömät tavarat on suositeltu tuomaan sisätiloihin.

Hellevaroitukseen liittyen ihmisiä on suositeltu suojautumaan auringolta erityisesti päivän lämpimimpinä tunteina kello 11 ja 16 välillä.
Kanariansaarten säätilanteeseen vaikuttaa DA News -uutismedian mukaan erityisesti korkeilla alueilla myös calima-luonnonilmiö. Siinä Saharasta kulkeutuu hiekkaa ja pölyä Kanariansaarille, mikä muun muassa heikentää näkyvyyttä ja kuivattaa ilmaa.
Lähteet: Canarias7, Gazette Life, Canarian Weekly, DA News
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten helle, Kanariansaaret, sirocco tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.