Matkustussesonki näkyi rajoilla – viittä henkilöä ei päästetty Suomeen

Uutiset Toimittaja:

Kesä on perinteisesti suosittua aikaa matkustaa sekä ulkomaille että Suomen rajojen sisällä.

Matkustajaliikenne on käynyt vilkkaana erityisesti juhannuksen jälkeen, mikä on näkynyt myös Rajavartiolaitoksen työssä.

Rajavartiolaitoksella riittää kiireitä

Helsinki-Vantaan lentoasemalla suoritettujen ulkorajatarkastusten määrä kasvoi viikolla 26 reilulla kahdella tuhannella tarkastuksella edelliseen viikkoon verrattuna.

Rajavartiolaitos arvioi kasvun jatkuvan myös tulevina viikkoina.

Suomenlahden merivartiosto suoritti 22.-28. kesäkuuta välisenä aikana Helsinki-Vantaan lentoasemalla yhteensä 97 786 rajatarkastusta. Ulkomaalaissäännöksiin liittyviä tarkastuksia oli 114.

Turvapaikkahakemuksia oli viikon aikana kolme. Käännyttämisiä tai pääsyn epäämisiä kerääntyi viisi kappaletta.

Viisi henkilöä ei päässyt maahan.

Suomenlahden merivartioston työssä on näkynyt myös Suomenlahdella jatkuva päivittäinen GNSS-häirintä, jota havaittiin viikon aikana myös lännempänä.

Merivartiosto kehottaa vesilläliikkujia varmistamaan turvallisen navigoinnin käyttämällä myös perinteistä merikarttaa.

Helsinkiin saapui toimintaviikon aikana kahdeksan risteilyalusta. Merivartiosto suoritti alusten matkustajille sekä miehistölle yhteensä 172 rajatarkastusta ja myönsi miehistöjen jäsenille yhteensä 26 viisumia.

Merellisiä tehtäviä kerääntyi Merivartiostolle viikon aikana yhteensä 26. Määrä pieneni huomattavasti juhannusviikon 52 tehtävästä.

Kaksi karilleajoa

Meripelastuksen viikon kaksi merkittävintä hätätilannetta liittyivät karilleajoon. Ensimmäisessä tapauksessa moottoriviasta kärsinyt purjevene ajoi karille Suomenlinnan edustalla ja toisessa vene oli jäänyt kiinni kivien päälle.

Ensin mainitussa tapauksessa Merivartioston partio irrotti veneen ja hinasi sen satamaan. Toisessa tapauksessa partio veti veneen pois kiviltä, minkä jälkeen vene pääsi jatkamaan matkaa omin avuin.

Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikkö on aloittanut esitutkinnan epäillystä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Inkoon merialueella.

Merivartiosto epäilee suomalaisen purjeveneen jättäneen noudattamatta vesiliikenteen säädöksiä.

Lähde: Rajavartiolaitos

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.