Meteorologeilta parempia uutisia heinäkuusta

Uutiset Toimittaja:

Kuluneen kesän sää on ollut vaihtelevaa. Sää jatkuu epävakaisena myös lähipäivinä, kertoo Foreca.

Kesäkuulle ei mahtunut montaakaan täysin poutaista päivää. Esimerkiksi Lapissa vettä satoi paikoin jopa 1,5-2 kertaa tavanomaista enemmän.

Matalapaine valtaa alaa

Sadepäivistä huolimatta kesäkuulle mahtui aurinkoistakin säätä. Hellepäiviä kertyi 13 kappaletta, mikä oli tavanomaista suurempi määrä.

– Heinäkuun alku ei tuo säähän kovin suurta muutosta. Loppuviikon ja ensi viikon alkupuolen aikana vettä voi sataa paikoin runsaita määriä. Myös ukkoskuurot ovat mahdollisia, kertoo meteorologi Sara Salonen Forecan sääblogissa.

Suomea perjantaina lounaasta lähestyvä matalapaine tuo eteläiseen Suomeen sadekuuroja. Päivän kuluessa kuurottaisia sateita kehittyy eri puolilla Suomea, ja maan länsiosassa voi ukkostaa.

Matalapaine vaikuttaa Suomen säähän myös lauantaina ja sunnuntaina. Sade- ja ukkoskuurot painottuvat maan etelä- ja keskiosaan.

Sadetta muutamista millimetreistä kymmeniin millimetreihin.

Vuorokausikohtaiset sadekertymät vaihtelevat loppuviikon aikana. Sademäärät voivat vaihdella maan etelä- ja keskiosassa muutamista millimetreistä kymmeniin millimetreihin.

Pohjoisessa sademäärien ennustetaan jäävän pääosin pienemmiksi. Sadekertymissä on alueellista vaihtelua niiden kuuroittaisen luonteen vuoksi.

Säässä ei ennusteta tapahtuvan merkittäviä muutoksia ensi viikon alkupuolella.

Suomeen ympäristössä vaikuttaa edelleen matalapaine, ja kuurosateet sekä ukkoset ovat edelleen mahdollisia eri puolilla maata.

Ennusteessa merkkejä muutoksesta

On kuitenkin mahdollista, että kostea ja viileä sää väistyy Suomen yltä heinäkuun edetessä.

– Heinäkuun puolivälin lähestyessä ennusteessa alkaa kuitenkin näkyä merkkejä muutoksesta. Etelästä näyttää kurottavan korkeapaineen selänne, joka voisi ainakin hetkittäin tuoda poutaisempaa säätä, Salonen kertoo.

Korkeapaineen selänteen mukaan Suomeen saattaa ulottua jälleen lämpimämpää ilmaa.

Ennusteeseen liittyy kuitenkin edelleen epävarmuutta muun muassa sen suhteen, kuinka pitkälle korkeapaineen vaikutusalue ulottuu ja kuinka pitkäkestoiseksi muutos jää.

Lähde: Foreca

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.