Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC varoitti heinäkuun alussa nuudelituotteista, joihin liittyy salmonellaepäily.
Reeva-pikanuudeleita Suomessa edustava Euro-East Oy:n mukaan salmonellaepäilyn kohteena olleita eriä ei ole myyty Suomessa.
Reeva-pikanuudeleita valmistava Euro Food Service aloitti salmonellaepäilyn seurauksena yhteistyön Ukrainan elintarviketurvallisuusviranomaisen kanssa.
Laboratoriotesteissä ei löytynyt ongelmia
Yhtiö veti epäilyn kohteena olleet erät pois markkinoilta, keskeytti tuotannon ja käynnisti tutkimus- ja tarkastusohjelman.
Selvityksissä tutkittiin tuotteita, raaka-aineita sekä tuotantoympäristöä riippumattomissa ja standardin mukaisesti akkreditoiduissa laboratorioissa Saksassa, Puolassa, Latviassa, Liettuassa ja Ukrainassa.
Valmistajan mukaan salmonellaa ei todettu yhdessäkään tutkitussa näytteessä.
Salmonellakontaminaatiosta eivät havainneet viitteitä myöskään Ukrainan elintarviketurvallisuusviranomaiset ylimääräisissä tarkastuksissa.
Suomessa myynnissä olleet Reeva-tuotteet eivät kuulu epäilyn kohteena olleisiin eriin.
– Haluamme vakuuttaa suomalaisille kuluttajille, että Suomessa myynnissä olleet Reeva-tuotteet eivät kuulu epäilyn kohteena olleisiin eriin. Valmistajan toteuttamat laajat tutkimukset ja viranomaisten tarkastukset vahvistavat, että tuotteet täyttävät elintarviketurvallisuudelle asetetut vaatimukset, kertoo Euro-East Oy:n toimitusjohtaja Larissa Mazourova.
Valmistaja on sittemmin aloittanut tuotteiden tuotannon uudelleen. Euro Food Servicen mukaan valmistuksessa on otettu käyttöön aikaisempaa tiukemmat mikrobiologiset valvontakäytännöt.
Euro-East Oy muistuttaa, että pikanuudelit tulee aina valmistaa pakkauksen ohjeiden mukaisesti, eikä niitä tule syödä raakana.
ECDC kertoi tiedotteessaan, että EU-alueella raportoitiin marraskuun 2026 ja kesäkuun 2026 välisenä aikana 106 vahvistettua salmonellatapausta. Salmonella stanley -epidemian todennäköisenä lähteenä pidetään maustettuja nuudelituotteita.
Epidemian kerrotaan vaikuttaneen pääosin lapsiin ja nuoriin aikuisiin, joista osa on tarvinnut sairaalahoitoa. Tapauksia on raportoitu Hollannissa, Iso-Britanniassa, Itävallassa, Latviassa, Liettuassa, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Ruotsissa, Tanskassa, Tšekissä, Unkarissa ja Virossa.
Euronews -uutismedian mukaan Reeva Foods tiedotti kesäkuussa, että Baltiassa myynnissä olleesta nuudelierästä oli väitetysti löydetty salmonellaa. Yhtiö kertoi vetävänsä tuotteita myynnistä ja aloittavansa asiaa koskevat selvitykset.
Lähteet: Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC, Euro-East Oy, Euronews
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten nuudelit, ruoka, sairaus tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.