Ulkoministeriö varoittaa Espanjan säästä – lumivyöryt mainittu

Matkailu Toimittaja:

Suomen ulkoministeriö päivitti taannoin Espanjaa koskevaa matkustustiedotettaan. Ministeriö varoittaa Espanjassa oleskelevia suomalaisia kesäkauden tukalista helteistä ja maastopalojen riskistä.

Useiden muiden Länsi- ja Etelä-Euroopan maiden tavoin myös Espanjassa hirmuhelteet ovatkin nostaneet lämpötilan viime päivinä jopa 42 asteeseen. Ministeriön varoitukset osoittautuivat siis perustelluiksi.

Maastopaloista voi aiheutua evakuointeja

Poikkeukselliset lämpötilat aiheuttavat haasteita turistien turvallisuudelle ja jaksamiselle. Espanjan ilmatieteenlaitos AEMET on nyt heinäkuun alussa antanut oranssin hellevaroituksen toistaiseksi yhdeksälle alueelle.

Maastopalojen vuoksi tieosuuksia ja nähtävyyksiä voidaan joutua tilapäisesti sulkemaan ja alueita evakuoimaan. Tällaisten masstopalojen etenemistä on myös asiantuntijoiden vaikea ennustaa, koska niiden suunta riippuu useista eri tekijöistä.

– Huomattavan korkeat kesälämpötilat voivat olla terveydelle haitallisia. Kuivan ilmaston ja korkeiden kesälämpötilojen vuoksi maastopalot ovat yleisiä. Ne voivat levitä nopeasti ja olla vaarallisia, Suomen ulkoministeriö tiedottaa.

Espanjassa retkeilevien turistien tulee huomata, että avotulen tekeminen on luonnossa monin paikoin kiellettyä, ja tupakointi on usein rajattu vain tietylle alueelle. Avotulesta ja tupakoinnista on paikoin määrätty merkittäviä rangaistuksia.

Laskettelu valvottujen rinteiden ulkopuolella on vaarallista.

Matkustustiedote huomioi myös Espanjan vuoristossa sijaitsevien laskettelukeskusten tilanteen. Sielläkin tulee seurata viranomaisten tiedotusta varsinkin talvikaudella, jolloin alueella voi olla lumivyöryjen vaara. Tämä tulee huomioida mikäli suunnitelmissa on lasketteluloma tulevalle talvikaudelle.

– Koko Espanjassa on syksystä kevääseen rankkasateiden, tulvien ja niiden aiheuttamien mutavyöryjen vaara. Espanjan hiihtokeskuksiin suuntaavien matkailijoiden on hyvä varmistua sääolosuhteista ja huomioida mahdollinen lumivyöryvaara. Laskettelu valvottujen rinteiden ulkopuolella on vaarallista, ministeriö tiedottaa.

Kanariansaarista tällä hetkellä voimassa oleva matkustustiedote kertoo, että saarten alueella esiintyy aika ajoin myös tulivuorenpurkauksia. Sellaisen tapahtuessa paikalliset viranomaiset lähettävät matkapuhelimiin vaaratiedotteita, joiden ohjeita myös turistien tulee noudattaa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Espanjassa koettiin juuri mittaushistorian toiseksi kuumin kesäkuu. Kuumassa säässä erityistä huomiota tulee kiinnittää lasten, vanhusten ja sairaiden hyvinvointiin. Nestettä tulee juoda riittävästi ja päivän kuumimpina hetkinä kannattaa välttää ulkoilua.

Lähteet: Ulkoministeriö, Reuters

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.