Koulut alkoivat osassa maata jo viime viikolla, ja loput kouluista alkavat tällä viikolla. Nyt poliisi on aloittanut tilanteeseen liittyvän tehovalvonnan.
Valvonnassa on tällä kertaa selkeä painopiste, sillä se kohdistuu tällä kertaa erityisesti koulujen lähistöille ja koululiikenteeseen.
Tehotarkkailua koulujen lähistöllä
Maanantaina alkavan valtakunnallisen tehovalvonnan on määrä jatkua kahden viikon ajan, eli 21. elokuuta saakka. Valvontaa suoritetaan erityisesti arkipäivisin.
Valvonnassa keskitytään erityisesti ylinopeuksiin, suojateiden sääntöjen noudattamiseen ja sähköskuuttien vaaralliseen käyttöön, mutta lisäksi myös liikennevalojen noudattaminen on seurannassa.
Tehovalvonnan tarkoitus on varmistaa lapsille ja nuorille turvallinen koulutie ja muistuttaa näin lukuvuoden alussa liikenteessä noudatettavista säännöistä sekä ehkäistä liikenneonnettomuuksia.
Poliisin tarkkailtava ovat myös autoilijat ja se miten hyvin autoilijat antavat koululaisille mahdollisuuden ylittää tiet.
Skuuttikyytiläiset syynissä
Sähköskuuteilla ajavat ovat niin ikään tarkkailussa, sillä viime aikoina osa niiden käyttäjistä tuntuu unohtaneen liikennesäännöt erityisesti matkustajien kuljettamisen osalta.
Poliisi muistuttaa lisäksi, että kevyen sähkötoimisen ajoneuvon kuljettamisesta on 15 vuoden ikäraja. Polkupyöräilijät ovat niin ikään poliisin seurannassa.
Poliisitarkastaja Heikki Kallion mukaan poliisin näkyminen alueella rauhoittaa liikennettä ja siten osaltaan ennaltaehkäisee onnettomuuksia. Tällä kertaa poliisi voi jalkautuu myös koulujen pihoille. Samalla hän muistuttaa, että vanhemmilla on vastuu lasten turvallisuudesta.
– Pienen lapsen näkökulmasta liikenne voi tuntua arvaamattomalta. Siksi aikuisten tulee näyttää esimerkkiä. Rauhallinen ajotapa, tarkkaavaisuus ja suojatiesääntöjen noudattaminen ovat keinoja ehkäistä vakavia onnettomuuksia, Kallio muistuttaa.
Lähteet: Poliisi
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten koulu, Poliisi Suomi, sähköpotkulauta tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.