Järkyttävä löytö herätti taannoin runsaasti huomiota Australiassa. Uuden Etelä-Walesin maastosta Oallenin kunnan läheisyydestä löytyi matkalaukku, jonka sisällä vaikutti olevan ihmisen ruumis, kertoo The Guardian.
Uuden Etelä-Walesin poliisi sai asiaa koskevan ilmoituksen sunnuntaina 9. elokuuta noin kello 12.50 paikallista aikaa. Ilmoituksen mukaan Wolgon-tien läheisyydestä oli löydetty matkalaukku, jonka uskottiin sisältävän naisen ruumiin.
Laukusta löytynyt esine olikin nukke
Uutinen matkalaukkuun sullotusta ruumiista levisi nopeasti paikallisessa mediassa herättäen huolta raa’asta murhasta. Maanantaiaamuna selvisi kuitenkin löydöstä koskeva yllättävä ja samaan aikaan helpottava tieto.
Oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa selvisi, ettei ruumis ollut aito. Sen sijaan kyseessä oli äärimmäisen aidon näköinen ja aidon kokoinen nukke.
– Poliisi vahvisti, että laukusta löytynyt esine oli aidon näköinen nukke, jolla oli vaatteet, hiukset ja nenälävistys. Esineessä oli merkintöjä, jotka muistuttivat mustelmia ja haavoja, poliisin tiedotteessa kerrottiin.
Poliisipäällikkö Linda Bradburyn mukaan löydön todellinen luonne selvisi viiveellä, sillä mahdollista rikospaikkaa ei haluttu sotkea todisteiden turmelemisen pelossa. Myös löytöhetkellä alueella vallinnut huono sää vaikutti asiaan.
Emme halua käsitellä todistusaineistoa liikaa paikan päällä.
– Emme halua käsitellä todistusaineistoa liikaa paikan päällä, etenkään sään ollessa huono, kuten se oli eilen ja tänään, Bradbury kertoi.
Bradburyn mukaan nukke muistutti erittäin paljon todellista kuollutta ihmisruumista. Testit kuitenkin vahvistivat, ettei kyseessä ole aito ruumis, minkä seurauksena tapauksen tutkinta on päättynyt.
Löydöksen teki kaksi miestä, jotka olivat sattumoisin pysäyttäneet autonsa tien reunalle. Oallen sijaitsee noin 185 kilometrin päässä Australian suurimmasta kaupungista Sydneystä.
Lähde: The Guardian
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Australia, matkalaukku, Poliisi tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.