Bubs-karkkibrändi avaa liikkeen Suomeen – luvassa yleisöryntäys

Viihdeuutiset Toimittaja:

Ruotsalainen Bubs-makeisbrändistä on tullut valtava ilmiö Suomessa ja kansainvälisesti sosiaalisen median ansiosta. Nyt Suomeen ollaan avaamassa omaa Bubs-liikettä.

Bubsin myymälä avautuu Helsingin Keskuskadulle lauantaina 29. elokuuta. Kyseessä on väliaikainen pop-up-tyylinen myymälä, joka on auki joulukuuhun saakka, kertoo maahantuoja Orkla Suomi.

Luvassa yleisöryntäys ja jonotusta

Elämykselliseksi kuvattu pop-up-myymälä avaa ovensa avajaispäivänä kello 10.00. Liikkeen edustalle on jo etukäteen ennustettu muodostuvan jonoa, ja jonottajille onkin luvassa ohjelmaa jo aamuyhdeksästä alkaen. Pop-up-myymälän valikoimiin kuuluvat Bubs-irtokarkkien lisäksi makeisbrändiin liittyviä oheistuotteita.

– BUBS on noussut lyhyessä ajassa kansainväliseksi karkki-ilmiöksi, ja olemme todella iloisia voidessamme tuoda pop-up-myymälän avulla sen nyt myös Suomeen, kertoo tiedotteessa Orkla Suomen markkinointijohtaja Katia Gustafsson.

Bubs avasi ensimmäisen pop-up-myymälänsä New Yorkiin syyskuussa 2025, ja saman vuoden joulukuussa vastaava myymälä avattiin Tukholmaan. Suomi on vasta kolmas markkina-alue, jolle Bubs laajentaa pop-up-myymälän merkeissä.

Bubs perustettiin Ruotsin Jönköpingissä vuonna 1992. Vuosien saatossa tuotteet, kuten Skalle-pääkallot ovat löytäneet tiensä irtokarkkihyllyille myös Ruotsin ulkopuolelle.

Bubs nousi kansainväliseksi ilmiöksi erityisesti Yhdysvalloissa.

Vuonna 2024 Bubs nousi kansainväliseksi ilmiöksi erityisesti Yhdysvalloissa. Suosion räjähdysmäisen nousun taustalla oli sosiaalisen median vaikuttajien vauhdittama Swedish Candy, eli ruotsalainen karkki -trendi.

Helsingin-myymälän avaamisen lisäksi Bubs tuo tänä vuonna Suomen markkinoille uusia karkkipusseja. Irtokarkkihyllyillä jo tutuksi tulleiden makujen lisäksi markkinoille saapuu uutuusmaku Bubs Strawberry Vanilla Diamond.

Uudet 155 gramman koossa myytävät karkkipussit saapuvat päivittäistavarakauppoihin Suomessa 18. elokuuta alkaen.

Lähde: Okrla Suomi

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.