The Rolling Stones -muusikkolegenda Ronnie Wood ei halua ikänsä määritellä uraansa.
Heinäkuussa 79 vuotta täyttänyt kitaristi tyrmää puheet eläkkeelle jäämisestä. Hän toivoo, että yhtye pääsee jälleen kiertueelle ensi vuonna.
Vierivä kivi ei sammaloidu
Wood on tehnyt musiikkia jo yli kuuden vuosikymmenen ajan. Hän liittyi Rolling Stonesiin 1970-luvulla. Ajatus soittamisen lopettamisesta tuntuu hänestä edelleen vieraalta.
Louder Soundin haastattelussa toimittaja kertoi itse puhuvansa usein eläkkeelle jäämisestä, vaikka on vasta hieman alle 60-vuotias. Wood reagoi ajatukseen voimakkaasti.
– Voi luoja! Ei, sellaisista asioista ei saa puhua, Wood vastasi.
Hänen mukaansa ikä on lopulta vain numero. Wood pohti haastattelussa myös ajan käsitettä ja totesi, että ihmiset ovat itse luoneet tarpeen mitata ja nimetä aikaa.
Woodin mukaan ensi vuosi on mahdollinen.
Eläkesuunnitelmien sijaan Wood katsoo jo ensi vuoteen. Rolling Stones julkaisi heinäkuussa uuden Foreign Tongues -albuminsa. Wood toivoo pääsevänsä Mick Jaggerin ja Keith Richardsin kanssa esittämään uutta materiaalia myös konserteissa.
Tälle vuodelle kiertuetta ei ole suunnitteilla, mutta Woodin mukaan ensi vuosi on mahdollinen.
– Meidän ja Mickin soittamisenhalu ei lakkaa koskaan.
Wood aikoo esiintyä oman yhtyeensä kanssa ennen rollareiden keikkaa. Hän kertoo haluavansa pitää erityisesti sormensa soittokunnossa mahdollista Rolling Stones -kiertuetta varten.
Nivelrikko ei hidasta vauhtia
Myöskään 82-vuotiaan Keith Richardsin nivelrikko ei Woodin mielestä automaattisesti estä yhtyettä lähtemästä uudelleen tien päälle. Hänen mukaansa Rolling Stones suhtautuu tulevaisuuteen tutulla periaatteellaan, jonka mukaan kaikki on mahdollista.
Wood sysää osan viime vuosien Rolling Stonesin uudesta energiasta tuottaja Andrew Wattille. Hänen mukaansa nuoremman tuottajan innostus ja intohimo ovat tarttuneet myös yhtyeen jäseniin.
Wood vertaa nykyistä tekemisen tahtia aikaan, jolloin Rolling Stones työskenteli tuottaja Jimmy Millerin kanssa ja uusia albumeita syntyi muutaman vuoden välein.
Kitaristin mukaan yhtye on jälleen päässyt samanlaiseen rytmiin. Fanien ei hänen mukaansa tarvitse enää odottaa uutta Rolling Stones -albumia kymmentä tai kahtatoista vuotta.
Ja jos Wood saa tahtonsa läpi, ensi vuonna vuorossa ovat uudet konsertit.
Lähde: Louder
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten The Rolling Stones tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.