939 000 suomalaiselle maksetaan torstaina 829 miljoonaa euroa – yksi maakunta eroaa muista

Uutiset Toimittaja:

Veronpalautusten ja mätkyjen keskimääräisessä suuruudessa on alueellisia eroja. Erityisesti yksi maakunta erottuu molempien suuruudessa.

Ahvenanmaalla erääntyvä jäännösvero eli mätky on heinä-syyskuussa 2026 keskimäärin 2 253 euroa. Tämä on selvästi enemmän kuin muissa maakunnissa, sillä esimerkiksi Uudellamaalla keskimääräinen jäännösvero on 1 393 euroa, kertoo Verohallinto.

Ahvenanmaa erottuu muusta Suomesta

Ahvenanmaa on erottunut Manner-Suomen maakunnista korkeiden jäännösverojen ja veronpalautusten suhteen myös aikaisempina vuosina.

– Tätä selittävät muun muassa se, että ahvenanmaalaisista keskimääräistä useampi saa pääomatuloja, kuten osinkotuloja. Ahvenanmaalaisilla on myös usein ulkomaantuloja ja moni heistä toimii elinkeinonharjoittajina, kertoo tiedotteessa Verohallinnon ylitarkastaja Irene Laine.

Heinä-syyskuussa maksettava keskimääräinen veronpalautus on 653 euroa. Suurimmat keskimääräiset veronpalautukset, 699 euroa, maksetaan Ahvenanmaalle.

Toiseksi suurimmat keskimääräiset veronpalautukset, 695 euroa, osuvat Uudellemaalle. Pienimmät keskimääräiset veronpalautukset, 582 euroa, osuvat Etelä-Savoon, 582 euroa. Toisena on Pohjois-Karjalaan, jossa keskimääräinen veronpalautus on 594 euroa.

Veronpalautuksia saavat asiakkaat, jotka ovat maksaneet liikaa veroja.

Torstaina 3. syyskuuta veronpalautuksia saa kaikkiaan 939 000 Verohallinnon asiakasta yhteensä 829 miljoonan euron edestä. Syyskuun veronpalautuspäivänä palautuksen saavat ne asiakkaat, joiden verotus on päättynyt heinäkuussa. Veronpalautuksia saavat asiakkaat, jotka ovat maksaneet liikaa veroja verovuonna 2025.

– Tyypillisesti veronpalautukset johtuvat erilaisista vähennyksistä, joita ei ole huomioitu vuoden aikana veroprosentissa, vaan jotka asiakas on ilmoittanut vasta tarkistaessaan esitäytettyä veroilmoitusta keväällä, Laine kertoo.

Veronpalautukset maksetaan päivän aikana, ja ne voivat näkyä eri aikaan päivästä eri pankkien asiakkailla. Mikäli veronpalautusta ei siis näy tilillä heti aamulla, kannattaa odottaa rauhassa.

Mikäli rahat eivät näy tilillä palautuspäivän aikana, on maksupäivä voinut siirtyä. Oman tilanteen voi tarkistaa OmaVerosta. Verohallinto maksaa veronpalautuksia joka kuukausi heinäkuusta joulukuuhun sen perusteella, koska asiakkaiden verotus valmistuu.

Lähde: Verohallinto

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.