Rehtorin tuki voi vähentää opettajien stressiä, lisätä turvallisuuden tunnetta ja vaikuttaa jopa siihen, haluavatko opettajat pysyä työpaikassaan.
Pelkkä hyvä johtaminen ei kuitenkaan enää riitä, jos oppilaat käyttäytyvät toistuvasti väkivaltaisesti.
Laaja tutkimus taustalla
Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin koulun johdon tuen, opettajien kokeman väkivallan sekä työssä pysymisen välisiä yhteyksiä.
Aineistomassa oli valtava. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 5 550 opettajan vastaukset valtakunnallisesta kyselystä. Otanta kattoi opettajia esiopetuksesta lukion loppuun saakka. Tutkimus on julkaistu vertaisarvioidussa Educational Researcher -tiedelehdessä.
Tulosten perusteella rehtorin ja muun koulun johdon tuki oli yhteydessä opettajien vähäisempään stressiin, parempaan turvallisuuden tunteeseen ja pienempään haluun vaihtaa työpaikkaa tai jättää opettajan työ kokonaan. Oppilaiden harjoittama väkivalta kuitenkin heikensi rehtorin toimien suojaavaa vaikutusta.
Opettajan on voitava luottaa siihen, että rehtori seisoo hänen takanaan. Vakavia ongelmia ei kuitenkaan voida ratkaista pelkästään rehtorin tuella.
Johdon tuki ei ole sitä, että rehtori suhtautuu opettajiin vain ystävällisesti. Olennaista sen sijaan oli se, että kokeeko opettaja voivansa puhua rehtorille turvallisesti ja avoimesti esimerkiksi kurinpitoon liittyvistä ongelmista ja voiko hän luottaa johdon tukevan häntä ongelmatilanteessa.
Tuki on hyödyllistä ja välttämätöntä, mutta se ei riitä.
Tällä näyttää olevan huomattava merkitys. Jos opettaja joutuu työssään uhkailun, loukkausten tai väkivallan kohteeksi ja kokee samalla, ettei tilanteisiin puututa eikä apua ole saatavilla, niin työympäristö voi tutkijoiden mukaan muuttua hyvinvoinnin kannalta myrkylliseksi.
Tutkimukseen osallistuneista opettajista 44 prosenttia kertoi joutuneensa oppilaan aiheuttaman väkivallan tai muun kaltoinkohtelun kohteeksi. Erilaisesta sanallisesta tai uhkaavasta aggressiosta kertoi jopa 80 prosenttia. Luvut ovat raakoja.
– Tuki on hyödyllistä ja välttämätöntä, mutta se ei riitä. Sitä tarvitaan, mutta väkivallan kohteeksi joutumista ei voida ratkaista pelkällä tuella, tutkimusta johtanut Andrew Perry Ohion osavaltionyliopistosta tiivistää.
Pienillä lapsilla ei ole vielä kykyä säädellä käyttäytymistään ja tunteitaan.
Yksi tutkimuksen kiinnostavista havainnoista koski alakouluja. Niiden opettajat kertoivat joutuneensa väkivallan kohteeksi useammin kuin vanhempien oppilaiden opettajat.
Pienillä lapsilla ei ole vielä kykyä säädellä käyttäytymistään ja tunteitaan. Käytännössä opettaja voi joutua kohtaamaan lyömistä, puremista, tavaroiden heittämistä tai huutamista.
Ratkaisuna ei ole pelkästään kurin koventaminen, vaikkakin sitäkin on harkittava. Parempia tuloksia on saatu tutkimustiedon mukaan ennaltaehkäisevillä toimintatavoilla, joilla rakennetaan kouluyhteisöön keskinäistä kunnioitusta ja turvallisuutta. Jos tilanne on jo niin sanotusti päällä, se täytyy katkaista.
Opettajan pitäisi kuitenkin tietää jo ennen ongelmatilannetta, miten siihen puututaan ja saako hän tarvittaessa rehtorin tuekseen. Rehtori ei ole yksin vastuussa. Tutkijoiden mukaan koulun johtajan tuen rinnalle tarvitaan myös selkeät toimintatavat, toimivaa väkivallan ehkäisyä sekä koko kouluyhteisöä koskevia ratkaisuja. Myös vanhemmilla ja ympäröivällä yhteiskunnalla on vastuunsa.
– Opettajat ovat ihmisiä, jotka tarvitsevat tukea paitsi rehtoreilta myös vanhemmilta ja omalta yhteisöltään, Perry muistuttaa.
Lähde: Educational Researcher
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten koulu, opettaja tai laajemmin samasta aihealueesta Lifestyle -osioistamme.