Euroopan sadan parhaan baarin joukkoon mahtui tänä vuonna vain yksi suomalainen. Suomen kunniaa puolustaa Tampereella sijaitseva Salhojankadun Pub, joka sijoittui komeasti sijalle 37. Pubia kehutaan ylitsevuotavin sanayhdistelmin.
Sijoitus on varsin kova. Listan laatinut European Bar Guide kertoo arvioineensa noin 500 varteenotettavaa ehdokasta. Kaikkiaan sivuston arvioinnissa oli mukana noin 1 600 baaria. Vuoden aikana oppaaseen lisättiin 278 uutta anniskelupaikkaa.
Ikoninen klassikkobaari
Listalla ei suosita kalliita tai glamouria uhkuvia cocktailbaareja. Arvioinnissa painavat muun muassa tunnelma, sosiaalinen ilmapiiri, paikallinen kulttuuri, paikan omaleimaisuus sekä juomien laatu ja valikoima.
Näillä mittareilla vuonna 1969 perustettu tamperelaispubi pärjää erinomaisesti. European Bar Guide kuvailee Salhojankadun Pubia yhdeksi Suomen vanhimmista pubeista ja maan pisimpään yhtäjaksoisesti toimineista pubiravintoloista.
Oppaan mukaan paikan ulkokuori ei juuri paljasta, mitä seinien sisällä odottaa. Oven takana tunnelma muuttuu täysin. Sisustus vie kävijän lähes muuttumattomana säilyneeseen 1970-luvun alun brittipubiin.
Tummat ja ruskeat sävyt, veistetty puu, vanhat panimokyltit ja peilit hallitsevat sisustusta.
Pubista löytyvät tietenkin myös darts-taulut, biljardipöytä ja piano. Brittihenkeä täydentävät ajoittain tarjolla olevat brittiläiset oluet ja jopa brittiläiseen pubikulttuuriin olennaisesti kuuluvat cask alet eli tynnyrissä kypsyvät ja ilman keinotekoista hiilihapotusta tarjoiltavat oluet.
Kyseessä ei ole brittipubeja jäljittelevä teemabaari.
Yksi ansio tulee siitä, että kyseessä ei ole brittipubeja jäljittelevä teemabaari. Salhojankadun Pub on brittibaari, luokkansa kaikilla mittareilla. Kaiken kruunaa paikan omaleimainen identiteetti sekä asiakkaat, jotka ovat istuneet siellä monena iltana vuosien saatossa.
European Bar Guiden mukaan pubin tunnelma toimii niin rauhallisena iltapäivänä kuin vilkkaana talvi-iltanakin. Arviossa mennään jopa niin pitkälle, että jos sama pubi sijaitsisi Lontoossa, se voitaisiin lukea kaupungin parhaiden perinteisten pubien joukkoon. Suomessa se kuuluu oppaan mukaan ehdottomasti maansa, mutta myös koko Euroopan huipulle.
Satikutia saa ainoastaan hinnat. Suomalaiset jäävät kansainvälisellä mittarilla ravintolahinnoissa jalkoihin. Siinä missä muualla ravintolat ovat kuin iltapäivän olohuoneita, niin Suomessa tavallinen kansalainen joutuu laskemaan, monta olutta voi hörppästä työpäivän päälle, että ei mene taloudellisesti perikatoon.
Se ei ole Salhojankadun Pubin vika, vaan jokaisen suomalaisen ravintolan todellisuutta vuonna 2026. Euroopan parhaaksi baariksi valittiin Budapestin kuuluisa rauniobaari Szimpla Kert. Szimpla Kertissä oluen voi saada noin 3–5 eurolla.
Lähde: European Bar Guide
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten pub, Tampere tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.