Prisman verkkokaupassa tapahtuu iso muutos

Uutiset Toimittaja:

Prisman verkkokaupassa tapahtuu tänä vuonna iso uudistus.

S-ryhmän mukaan Prisma.fi-verkkokauppa haastaa kansainväliset verkkokauppajätit laajentamalla käyttötavaroiden valikoimaa.

Verkkokauppa avautuu muille brändeille

Verkkokauppa alkaa loppuvuodesta 2026 alkaen toimia markkinapaikkana. Tämä tarkoittaa sitä, että Prisma.fi-verkkokauppaan ilmestyy yhtiön oman valikoiman rinnalle muita myyjiä ja brändejä samaan tapaan kuin esimerkiksi verkkokauppajätti Amazonissa.

Verkkokaupan valikoima tulee S-ryhmän mukaan kasvamaan jopa kymmenkertaisesti. Mukaan tavoitellaan julkaisuvaiheessa muutamia kymmeniä myyjiä, mikä tarkoittaa lähes kaksi kertaa nykyistä suurempaa valikoimaa.

Uusia tuotteita on alkuvaiheessa saapumassa erityisesti elektroniikan, kodin ja urheilun kategorioihin. Markkinapaikasta tuodaan Prisma-.fi-verkkokauppaan vaiheittain syksystä alkaen.

S-ryhmän mukaan mallia on jo kokeiltu ensimmäisten myyjien kanssa. Ensimmäiset asiakkaat pääsevät käsiksi markkinapaikan valikoimiin lokakuussa.

Huolta tuoteturvallisuudesta tai henkilötietojen vuotamisesta maailmalle ei ole.

Yhtiö kertoo valitsevansa markkinapaikalle luotettavia suomalaisia ja eurooppalaisia myyjiä, jotka sitoutuvat Prisman sopimusehtoihin.

S-ryhmän käyttötavarakaupan johtaja Sebastian Nyströmin mukaan huolta tuoteturvallisuudesta tai henkilötietojen vuotamisesta maailmalle ei ole.

Uudistuksen kerrotaan tarjoavan suomalaisille brändeille, jakelijoille ja jälleenmyyjille uuden kasvualustan ja kanavan tavoitella laajempaa asiakaskuntaa.

S-ryhmän mukaan kotimaisella markkinapaikalla menestyminen voi myös auttaa yrityksiä laajentamaan kansainvälisesti.

Myös esimerkiksi matka- ja hotellinvaraussivustot ovat markkinapaikkoja.

Vastaavanalaisella markkinapaikkamallilla toimivat Suomessa ennestään muun muassa Gigantti ja Hobby Hall. Myös esimerkiksi matka- ja hotellinvaraussivustot ovat markkinapaikkoja.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan verkon markkinapaikkoihin pätevät samat kuluttajasuojalain vaatimukset kuin muuhunkin verkkokaupankäyntiin.

Tähän kuuluu esimerkiksi etämyynnin 14 vuorokauden peruuttamisoikeus.

Uudistus koskee Prisman käyttötavaroiden verkkokauppaa. Ruoan verkkokauppa toimii palvelussa S-kaupat.fi.

Lähteet: S-ryhmä, Kilpailu- ja kuluttajavirasto

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.