Puumahavainto johti suureen viranomaisoperaatioon Saksassa

Uutiset Toimittaja:

Saksassa on etsitty väitetysti Münchenin läheisyydessä nähtyä kissapetoa. Mittavassa viranomaisoperaatiossa pyritään paikantamaan puumaksi epäiltyä eläintä, kertoo Independent.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun paikallisen metsästäjän riistakamera ikuisti kuvia kookkaasta eläimestä Münchenin kansainvälisen lentoaseman lähettyvillä. Münchenin poliisi epäilee eläimen olevan puuma keskusteltuaan asiasta villieläinasiantuntijoiden kanssa.

Ruokolahden leijonan saksalainen versio?

Viranomaisten mukaan tiedossa ei ole, että paikallisista eläintarhoista, suojelualueilta tai sirkuksista olisi karannut isoja kissaeläimiä. Pohjois- ja Etelä-Amerikassa eläviä puumia ei tavata luonnonvaraisena Euroopassa.

Poliisi ja muut alueelliset viranomaiset ovat aloittaneet laajan etsintäoperaation. Viranomaiset tiedottivat keskiviikkona 7. lokakuuta suorittavansa etsintöjä Baijerin Oberdingin ympäristössä.

Aluetta tutkitaan ilmasta käsin helikoptereilla ja lämpökameroilla varustetuilla drooneilla. Lisäksi maastosta etsitään mahdollisia jälkiä poliisin ja paikallisten metsänhoitoviranomaisten toimesta.

Erdingin piirihallinnon edustajan mukaan petoeläimestä tehtiin havainto tiistai-iltana Notzingermoosin luonnonsuojelualueella. Alue sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Saksan vilkasliikenteisimpiin kuuluvasta Münchenin lentoasemasta.

Puumat saattavat hyökätä ihmisten kimppuun.

Viranomaiset kehottivat keskiviikkona alueella liikkuvia kansalaisia noudattamaan varovaisuutta. Oberdingin ja Erdingin alueiden asukkaita on suositeltu valvomaan lapsia ulkona, pitämään lemmikkinsä sisätiloissa ja ilmoittamaan välittömästi hätänumeroon mahdollisista havainnoista.

Puumat ovat yleensä arkoja eläimiä, jotka pyrkivät välttämään ihmisiä. Puumat saattavat kuitenkin hyökätä ihmisten kimppuun, minkä vuoksi kohtaamiset voivat olla vaarallisia.

Puumia tavataan Pohjois- ja Etelä-Amerikassa niin tiheissä metsissä kuin kuivilla aroillakin. Puumauros voi kasvaa puolentoista metrin pituiseksi ja painaa jopa 100 kiloa.

Saksassa järkytyttiin toukokuussa 2025 tapauksesta, jossa tiikeri hyökkäsi 73-vuotiaan eläintenhoitajan kimppuun yksityisessä tarhassa ja pakeni aitauksestaan. Eläin ammuttiin myöhemmin viranomaisten toimesta läheisessä puutarhassa.

Lähde: Independent

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.