Diddy vankilatappelussa huumepomon kanssa – päätyi sairaalaan

Viihdeuutiset Toimittaja:

Vankilassa tuomiotaan istuva rap-moguli Sean ”Diddy” Combs on tiettävästi joutunut väkivaltaiseen yhteenottoon jamaikalaisen huumepomon kanssa. Tappelun kerrotaan johtaneen päävammaan ja sairaalahoitoon.

Tapahtumien kulusta on ristiriitaisia tietoja. Yhdysvaltalainen rap-artisti ja musiikkituottaja, 56-vuotias Sean ”Diddy” Combs, on joutunut tappeluun pahamaineisen jamaikalaisen huumepomon Christopher ”Dudus” Coken kanssa.

Diddy kiidätettiin vankilasta sairaalahoitoon

Välikohtauksen kerrotaan tapahtuneen viime perjantaina 9. lokakuuta Fort Dixin liittovaltion vankilassa New Jerseyssä. Viihdesivusto TMZ mukaan Combs sai yhteenotossa päävamman, jonka vuoksi hänet kuljetettiin läheiseen sairaalaan hoidettavaksi.

Tietoja tappelusta ei ole kuitenkaan vahvistettu virallisesti. Combsin edustaja kertoi Page Six -sivustolle, että hänen käytettävissään ei ole riippumatonta vahvistusta väitetylle yhteenotolle.

– Olemme huolissamme Seanin terveydestä ja hyvinvoinnista, edustaja kommentoi.

TMZ tietojen mukaan yhteenoton taustalla olivat vankien keskuudessa syntyneet jännitteet. Tapahtumat liittyivät Combsin väitettyyn erityiskohteluun vankilassa.

NBC News oli aiemmin uutisoinut väitteistä, joiden mukaan Combsilla olisi ollut vankilassa käytössään luvattomia matkapuhelimia, alkoholia ja huumeita. Hänen kerrottiin myös saaneen muita vankeja parempaa kohtelua.

Coken kerrotaan joutuneen välikohtauksen jälkeen kahdeksi viikoksi eristykseen.

Julkisuuden seurauksena vankilan henkilökunta teki tiettävästi tarkastuksia, joissa takavarikoitiin matkapuhelimia useilta eri vangeilta. TMZ mukaan Coke syytti Combsia siitä, että tämän toiminta oli kiinnittänyt viranomaisten huomion vankilan sisäisiin tapahtumiin ja johtanut tiukentuneeseen valvontaan.

Coken kerrotaan joutuneen välikohtauksen jälkeen kahdeksi viikoksi eristykseen. Combsin puolestaan kerrotaan olleen jo ennen yhteenottoa vankilan erityisvalvontaosastolla. Väitetty tappelu olisi tapahtunut päivittäisen ulkoilutaukonsa aikana.

Combsin päävamman syntymisestä on esitetty myös toinen selitys. Page Six oli aiemmin uutisoinut, että Combs olisi loukannut päänsä lyötyään sen vankialn sänkyyn.

Christopher Coke tunnetaan Jamaikan rikollismaailman entisenä vaikutusvaltaisena johtajana. Hän on ollut vangittuna Yhdysvalloissa vuodesta 2012 lähtien ja kärsii 23 vuoden vankeusrangaistusta järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja huumekauppaan liittyvistä rikoksista.

Combs tuomittiin viime vuonna 50 kuukauden pituiseen vankeusrangastukseen. Combsin arvioitu vapautumispäivä on jälleen siirtynyt. Se muuttui tammikuun 21. päivästä maaliskuun 2. päivään vuonna 2028.

Lähde: TMZ

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.