Nasan 1,4-tonninen teleskooppi syöksyy alas

Uutiset Toimittaja:

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan maata kiertävä Neil Gehrels Swift -teleskooppi on putoamassa alas.

Nasa kertoi alkuviikosta, että teleskoopin odotetaan saapuvan maapallon ilmakehään keskiviikkona 4. marraskuuta.

Saavuttaa pian ilmakehän

Teleskoopin on arvioitu saavuttavan ilmakehän noin kello 03.30 Yhdysvaltain itäistä aikaa. Ennusteessa voi olla kuitenkin heittoa jopa 11 tuntia.

Nasa uskoo suurimman osan teleskoopista palavan ilmakehässä. Teleskoopista peräisin olevia kappaleita saattaa kuitenkin pudota maahan asti. Maahan asti selviytyvien kappaleiden mahdollista putoamispaikkaa on vaikea arvioida etukäteen.

Kappaleiden arvioitiin alkuviikosta putoavan 20,6 eteläisen ja 20,6 pohjoisen leveysasteen väliselle vyöhykkeelle, joka kattaa suuren osan Keski- ja Etelä-Amerikkaa, Keski-Afrikkaa, eteläistä Intiaa, Kaakkois-Aasiaa ja pohjoista Australiaa.

Nasan mukaan riski sille, että putoavat kappaleet aiheuttaisivat henkilövahinkoja on pieni. Todennäköisyys on arviolta yksi 2 100:sta.

Ei kykene ohjaamaan itseään

Alun perin vain kahden vuoden ajan toimivaksi suunniteltu teleskooppi ei The Guardian -lehden mukaan enää kykene ohjaamaan itseään. Tämän vuoksi paluu Maan ilmakehään tapahtuu hallitsemattomasti.

Noin 1 400 kilon painoinen Neil Gehrels Swift -teleskooppi laukaistiin avaruuteen vuonna 2004. Teleskoopin tarkoituksena oli tutkia maailmankaikkeuden voimakkaimpiin räjähdyksiin kuuluvia gammapurkauksia.

Teleskooppi havaitsi vuosien saatossa yli 2 000 gammapurkausta. Gammapurkauksia tapahtuu Nasan mukaan päivittäin, ja ne ilmenevät lyhyinä mutta voimakkaina gammasäteen väläyksinä.

Nasa yritti viime vuonna siirtää teleskooppia korkeammalle kiertoradalle yksityisen avaruusalan yrityksen kehittämän aluksen avulla. Tehtävä kuitenkin epäonnistui.

Viime kuussa teleskoopin arvioitin kiertävän maata noin 275 kilometrin korkeudella. Nasa teki tuolloin päätöksen poistaa teleskoopin käytöstä ja aloittaa sen valmistelu ilmakehään palaamiseen.

Lähteet: Nasa, The Guardian

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.