Kauanko SINÄ söit tänään aamiaista? Tutkijat huolissaan

Uutiset Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

2000-luvulla hektinen elämäntyyli on tullut osaksi miljoonien arkea, kun töitä voidaan tehdä etänä mistä ja koska tahansa ja matkapuhelimella ihmiset ovat aina tavoitettavissa. Alituinen kiire onkin muodostunut vakavaksi ongelmaksi. Nyt tutkijat ovat huolissaan aamiaisesta.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Aamiainen on päivän tärkein ateria, mutta siitä huolimatta siihen keskimäärin käytetty aika on vähentynyt vuosi vuodelta huolestuttavan paljon. Nyt Daily Mail uutisoi brittitutkimuksesta, jonka mukaan ihmiset käyttävät aamiaiseen keskimäärin enää kolme minuuttia ja 15 sekuntia kerrallaan. Vain kolmannes syö aamiaisensa nykyisin keittiössä, kun 22 prosenttia syö aamiaista vaatteita pukiessaan.

Kuinka pitkään SINÄ tänään söit aamiaistasi?

Tutkimus paljasti ajan lisäksi myös sen, että yhä useammat ihmiset syövät aamiaisensa kiireen vuoksi seisaaltaan. Siinä ei ehdi lukea ainakaan sanomalehteä, joskin internetin uutispalvelut ovat jo korvanneet sanomalehdet. Birminghamissa 59 prosenttia vastaajista kertoi, ettei ehdi syödä aamiaista, kun surffaa verkossa tai katsoo aamutelevisiota. Syyksi kiireeseen ilmoitettiin esimerkiksi paineet ehtiä työpaikalle ajoissa. Aamiainen ei siis ole enää suurimmalle osalle yhdessäoloa perheen kanssa, vaan pakollinen varikkopysähdys.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset, Viihdeuutiset -osioistamme.