Big Brother -tuotantokausi on parhaillaan loppumaisillaan, kun viisi finalistia astelee näillä hetkillä ulos talosta. Juuri ennen häätämistä asukkailta tiedusteltiin vielä viime hetken tunnelmia kaudesta. Mikael kertoi mitä hän aikoo tehdä ensimmäisenä talosta päästyään.
– Mä järjestän mun kaikille kavereille hullut bileet ja sitten hyppään takaisin oravanpyörään, Mikael kertoi.
Janica kertoi odottavansa erityisesti lastensa tapaamista.
– Sitä että mä näen mun omat lapset, Janica kertoi.
Tanja kertoi, ettei olisi odottanut olevansa talossa näin pitkään.
– En todellakaan. Mä en tiedä mitä mä teen täällä ihan oikeesti, Tanja paljasti.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten BB Tanja 2011 tai laajemmin samasta aihealueesta Big Brother -osioistamme.