Maailmalla on kohistu jo jonkin aikaa älykkäästä Uggie-nimisestä koirasta, joka osaa huimia temppuja. Kyseessä on jackrussellinterrieri, joka nousi julkkiskoiraksi esiintymällä muiden muassa viime vuonna ilmestyneessä The Artist -mykkäfilmissä.
Nyt Uggien fanit ovat saaneet suru-uutisia. Rakastettu näyttelijäkoira on nimittäin sairastunut vakavasti, ja samalla sen ura on välittömästi ohi. Koiran neurologisen sairauden syytä ei ole saatu selvitettyä. Koiran isäntä Omar Von Muller kertoi Daily Mail -julkaisulle, että Uggie tekee viimeisen julkisen esiintymisensä Oscar-gaalassa. Samalla se siis jättää jäähyväiset faneilleen. Uggie nähdään esiintymässä heti gaalan alussa yhdessä Billy Crystalin kanssa.
10-vuotias Uggie on esiintynyt muiden muassa elokuvissa Mr. Fix It ja Vettä elefanteille, jossa se sai näytellä yhdessä Robert Pattinsonin ja Reese Witherspoonin kanssa. Julkkikseksi Uggie nousi The Artist -elokuvasta, josta se myös palkittiin Palm Dog -palkinnolla Cannesin elokuvajuhlilla. Uggie löydettiin aikoinaan elokuva-alalle sattumalta, kun koirakouluttaja Omar Von Muller pelasti sen lopettamiselta. Sittemmin Muller koulutti energisestä terrieristä taitavan temppuilijan.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Uggie tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.