Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa on huimat 38KKK, mikä on maailmanennätys. Molemmissa rinnoissa on kuuden limsatölkin verran keinotekoista täytettä.
Seuraavaksi Sheyla esiintyy My Strange Addictions -televisiosarjassa, josta on nyt julkaistu maistiainen verkossa.
Taannoin jättirinnat pelastivat Sheylan hengen, kun hän joutui vakavaan auto-onnettomuuteen. Poliisin mukaan neitokainen oli vahvasti humalassa, eli syyllistyi rattijuopumukseen. Onnettomuudessa oli kuitenkin onni matkassa, kun muhkeat rinnat pehmensivät ilman turvavyötä autoa kuljettaneen neitokaisen iskua. Poliisi on nyt julkaissut myös Sheyla Hersheyn pidätyskuvan. Nainen itse kiistää syyllisyytensä rattijuopumukseen.
31-vuotias Sheyla Hershey pääsi jättirinnoillaan myös Guinnessin ennätystenkirjaan. Hänen varustustaan oli kasvatettu kymmenen kertaa ja viimeseksi jäänyt koko oli 38KKK. Yhteensä hänelle on kuitenkin tehty jo 30 kauneusleikkausta. Ammatikseen Sheyla toimii laulajana, tanssijana ja näyttelijänä.
Kuva: TLC